Romano: Huipputopparin siirto Real Madridiin valmis
Ibrahima Konatén siirto Real Madridiin on varmistunut, kertoo Fabrizio Romano.
Kerroimme aiemmin, että ranskalaistoppari oli jo lähellä siirtoa, mutta lopullisen ratkaisun kerrottiin riippuvan myös madridilaisseuran tulevien presidentinvaalien tuloksesta.
Konaté on kuitenkin nyt allekirjoittanut sopimuksensa seuran kanssa muutama päivä ennen vaaleja. Lähteiden mukaan kyseessä on neljän vuoden mittainen sopimus.
Konaté on jo toinen kova vahvistus Realin takalinjoille, sillä ranskalaisen lisäksi myös Denzel Dumfries allekirjoitti sopimuksensa Los Blancosin kanssa.
Kaksikko maksoi Realille siirtokorvauksina yhteensä vain 20 miljoonaa euroa, sillä Konaté siirtyy seuraan vapaana agenttina, ja Dumfriesin sopimuksessa oli pelaajan tasoon nähden poikkeuksellisen edullinen ulosostopykälä.
Ennen Real-siirtoa Konaté edusti Liverpoolia viiden kauden ajan, ja voitti seurassa muun muassa Valioliigan mestaruuden.
Keskuspuolustaja nähdään tositoimissa vajaan parin viikon kuluttua, sillä pelaaja on osa Ranskan MM-joukkueen laadukasta puolustuskalustoa.
LUE MYÖS:
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Nyt jysähti! Real Madrid vaatii jälleen potkuja La Ligan puheenjohtajalle
- Kylian Mbappé hävitystä derbystä: ”Askel taaksepäin”
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Nyt jysähti! Real Madrid vaatii jälleen potkuja La Ligan puheenjohtajalle
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- Kylian Mbappé hävitystä derbystä: ”Askel taaksepäin”
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä