Mbappe ulos? Madrid-fanit tekivät aloitteen
Kylian Mbappé nousi median silmiin 5. toukokuuta, kun Real Madrid -fanit ovat tehneet aloitteen, jossa vaaditaan Mbappéa ulos seurasta. Yleensä tällaiset jutut ovat hieman vitsimäisiä, eikä niistä synny suurta kohua, mutta nyt allekirjoittaneita on jo liki kaksi miljoonaa.
Vajaat kaksi vuotta sitten ranskalainen huipputähti saapui seuraan, ja Madridin media hyppi onnesta. Joukkue sai viimeinkin kauan haluamansa pelaajan, ja avauskokoonpano oli taas lähempänä legendaarista Galácticos-aikakautta, jolloin Real Madrid hankki kaikki maailman parhaat pelaajat.
Nyt tilanne on kuitenkin erilainen. Real Madrid otti sunnuntaina 2–0-vierasvoiton Espanyolista, ottelussa, jossa Vinícius Jr teki molemmat maalit. Kysymykset, jotka ovat pyörineet espanjalaismediassa jo vuoden verran, pelaako Real Madrid paremmin ilman Kylian Mbappéa, nousivat jälleen parrasvaloihin.
Real Madridin ongelmana on se, että Vinícius Jr ja Kylian Mbappé operoivat samalla alueella. Lisäksi Mbappé ei tunnu ymmärtävän, milloin hänen pitäisi tehdä juoksu rangaistusalueelle. Hän jää useimmiten haahuilemaan sen ulkopuolelle, jolloin Jude Bellingham ja kumppanit joutuvat tekemään Mbappén työn hänen puolestaan. Vinín ja Mbappén yhteistyö ei ole toiminut tässä vaiheessa, ja siksi fanit osoittavatkin mieltään.
Vinícius Jr on nähty yhtenä maailman parhaista pelaajista silloin, kun kärkipelaaja tekee pystyjuoksuja ja on ylipäätään rangaistusalueella, jotta hänelle syntyy tilaa. Esimerkkejä tällaisista pelaajista ovat Karim Benzema, Joselu sekä Jude Bellingham, kun hän pelasi niin sanottua false 9 -roolia ennen Mbappén saapumista. Vinícius tuntuu myös pelaavan hyvin yhteen Gonzalo Garcían kanssa.
Myös Madridin pelaajat tuntuvat valitsevan puolensa. Viikonlopun ottelun jälkeen suuri osa kokoonpanosta julkaisi Instagramissa yhteiskuvia Viníciuksen kanssa. Tämä voi olla täysin harmitonta, tai vakavimmillaan merkki siitä, että joukkueen muut pelaajat tukevat Mbappén sijasta Viníciusta. Joka tapauksessa Madridin pukukoppi tuntuu olevan kireä.
Kesällä tiedämme varmasti enemmän Real Madridin ja kahden huipputähden tulevaisuudesta, mutta olisi älytöntä edes ajatella, että Florentino Pérez haluaisi luopua kummastakaan. Voi kuitenkin olla, että valinta on tehtävä, jos Madrid haluaa nousta takaisin maailman parhaaksi seuraksi ja metsästää pokaaleja jälleen.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Athletic – ei enää putoamistaistoon
- Lähteet: Barcelonan Roony Bardghjilla paha loukkaantuminen
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Lehti: Atlético Madrid hakee isoa siirtoa Ranskasta – nyt neuvotellaan siirtosummasta
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Celta Vigo – taistelee jälleen europaikoista?
- Yllättävä veto – kolme Barcelonan pelaajaa jätti lomansa kesken
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Valencia – yllättävän hyvissä asemissa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Getafe – Mennäänkö mopolla taas moottoritielle?
- Fede Valverde kertoi – yksi asia yllätti José Mourinhossa
- José Mourinho ei säästellyt: ”Hän on meille tärkeä pelaaja, mutta …”
- José Mourinho ei säästellyt: ”Hän on meille tärkeä pelaaja, mutta …”
- Yllättävä veto – kolme Barcelonan pelaajaa jätti lomansa kesken
- Fede Valverde kertoi – yksi asia yllätti José Mourinhossa
- Ferran Torres jättämässä Barcelonan – PSG-siirto lähempänä kuin koskaan
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Valencia – yllättävän hyvissä asemissa
- Karmea taklaus harjoitusottelussa – Getafen hyökkääjän kausi on ohi
- AS: José Mourinho pitää tiukkaa kuria Madridissa – uudet säännöt käytössä
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Getafe – Mennäänkö mopolla taas moottoritielle?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Celta Vigo – taistelee jälleen europaikoista?
- Rodrin agentti paljasti: valinta on tehty ja matka jatkuu kohti sinipunaista seuraa