AS: Kahdella pelaajalla on erityisasema Espanjan maajoukkueessa
Espanjalaislehti AS uutisoi, että vaikka Dani Carvajal on jäänyt pienelle peliajalle Real Madridissa eikä hän ollut maaliskuussa Espanjan maajoukkueen mukana, on hänellä silti mahdollisuus MM-kisoihin.
AS:n mukaan Carvajal sai soiton La Rojan päävalmentajalta Luis de la Fuentelta, kun tämä valitsi ryhmänsä maaliskuun otteluihin.
Valmentaja kertoi väitteen mukaan Carvajalille, että vaikka maajoukkuekutsua ei tullut, kannattaa silti pitää pää kylmänä MM-turnausta ajatellen.
Espanja kohtaa kesän lopputurnauksen lohkovaiheessa Kap Verden, Saudi-Arabian ja Uruguayn.
Rooli kisajoukkueessa?
AS kirjoittaa, että Carvajalilla ja Manchester Cityn keskikenttäpelaajalla Rodrilla on erityisasema Espanjan valmennuksen silmissä, koska nämä ovat antaneet maajoukkueessa vahvan panoksen viime vuosina.
Lisäksi Espanjan maajoukkueessa arvostetaan tämän kaksikon kokemusta ja johtajaominaisuuksia. Siten heille voi olla paikka kisajoukkueessa siitä huolimatta, että kummallakin on ollut rikkonainen kausi.
Carvajal on toipunut vammoistaan pelikuntoon, mutta on silti jäänyt penkille Álvaro Arbeloan alaisuudessa. Carvajalin on raportoitu olleen tyytymätön tilanteeseensa. Puolustaja on pelännyt vähäisen peliaikansa vaikuttavan MM-kisavalintaan negatiivisesti.
Carvajalin, 34, sopimus Real Madridin kanssa päättyy kesällä, ja hänen on uumoiltu vaihtavan maisemaa.
Laitapakki on pelannut Espanjan maajoukkueessa 52 ottelua ja oli voittamassa EM-kultaa 2024.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lehti: Atlético Madrid hakee isoa siirtoa Ranskasta – nyt neuvotellaan siirtosummasta
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Celta Vigo – taistelee jälleen europaikoista?
- Yllättävä veto – kolme Barcelonan pelaajaa jätti lomansa kesken
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Valencia – yllättävän hyvissä asemissa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Getafe – Mennäänkö mopolla taas moottoritielle?
- Fede Valverde kertoi – yksi asia yllätti José Mourinhossa
- José Mourinho ei säästellyt: ”Hän on meille tärkeä pelaaja, mutta …”
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Rayo Vallecano – Tasapainoisessa tilanteessa
- Ferran Torres jättämässä Barcelonan – PSG-siirto lähempänä kuin koskaan
- Karmea taklaus harjoitusottelussa – Getafen hyökkääjän kausi on ohi
- José Mourinho ei säästellyt: ”Hän on meille tärkeä pelaaja, mutta …”
- Yllättävä veto – kolme Barcelonan pelaajaa jätti lomansa kesken
- Fede Valverde kertoi – yksi asia yllätti José Mourinhossa
- Ferran Torres jättämässä Barcelonan – PSG-siirto lähempänä kuin koskaan
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Valencia – yllättävän hyvissä asemissa
- AS: José Mourinho pitää tiukkaa kuria Madridissa – uudet säännöt käytössä
- Karmea taklaus harjoitusottelussa – Getafen hyökkääjän kausi on ohi
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Getafe – Mennäänkö mopolla taas moottoritielle?
- Rodrin agentti paljasti: valinta on tehty ja matka jatkuu kohti sinipunaista seuraa
- Yllätyskäänne Barcelonassa – luottotoppari siirtyy lainalle