Real Madridissa alkaa näkyä ensimmäisiä Álvaro Arbeloan ajan kupruja.

Arbeloa on toiminut edustusjoukkueen päävalmentajana nyt noin kolme kuukautta. Seuran entinen pelaaja on toistaiseksi pyrkinyt pitämään kaikki tyytyväisinä kehumalla sekä tähtipelaajia että seuran kannattajia ja toisaalta ottamalla kaikki joukkueen tappiot vahvasti omaan piikkiinsä.

Ihan kaikkia Arbeloa ei ole kuitenkaan pystynyt pitämään iloisella mielellä.

Ensimmäinen oireilija näyttäisi olleen Raúl Asencio. Kerroimme aiemmin, miten Arbeloa pudotti Asencion penkille, vaikka pelaaja koki olevansa pelikuntoinen. Kun seuraavaan peliin Arbeloa olisi halunnut Asencion avaukseen, tämä ilmestyikin lääkärin kanssa valmentajan huoneeseen ja valitteli lihasvammaa. Sen seurauksena Antonio Rüdiger joutui pelaamaan puolikuntoisena.

Tapauksen myötä Asencio ei ole Arbeloan päätöksellä pelannut minuuttiakaan yli kuukauteen.

Sittemmin myös Arbeloan ja seuralegenda Dani Carvajalin välit ovat alkaneet rakoilla, mutta jatketaan tässä jutussa Asenciolla.

Asencio tavoitettiin autonratista ja häneltä kysyttiin tämän hetken tilanteesta.

– Sitä pitää kysyä Arbeloalta, Asencio tyytyi vastaamaan fanille.

Artikkeli jatkuu postauksen jälkeen. Jos postaus ei näy, voit katsoa sen tästä.

El Chiringuito TV

@elchiringuitotv
😳 ASENCIO, sobre sus SUPLENCIAS en el MADRID:

🙄 "Eso hay que preguntarle a Arbeloa..."

📹 @carlosga_9

Kun video alkoi levitä espanjalaismediassa, Asencio kiirehti paikkailemaan tilannetta.

– En ymmärrä, miksi asioista tehdään niin monimutkaisia. Valmentaja on se, joka päättää ketkä pelaavat. Minulla on täysi kunnioitus häntä ja joukkuekavereitani kohtaan, Asencio kirjoitti.

Raúl Asencio

@RaulAsencio_17
No entiendo las vueltas que le dais a las cosas.
El Míster es el que manda, pone y quita a los jugadores.
Tengo el máximo respeto hacia él y todo mis compañeros.
Un saludo a todos y Hala Madrid🤍

El Chiringuito TV

@elchiringuitotv
😳 ASENCIO, sobre sus SUPLENCIAS en el MADRID:

🙄 "Eso hay que preguntarle a Arbeloa..."

📹 @carlosga_9

LUE MYÖS: