Marca: Uusi paljastus Real Madridin kulisseista – seuraikonilla ja Álvaro Arbeloalla on haasteita keskenään
Álvaro Arbeloan aika Real Madridin päävalmentajana on ollut pääosin seesteinen. Merkittäviä erimielisyyksiä ei ole juurikaan tipahdellut julkisuuteen pukukopista.
Viime päivinä on silti alkanut kuulua puheita säröistä. Hiljattain tuli julki espanjalaisen Marcan kertomana, että Raúl Asencio olisi menettänyt Arbeloan luottamuksen. Voit lukea lisää tästä.
Nyt Marca uutisoi toisesta tapauksesta. Seuraikoni Dani Carvajal on toinen pelaaja, jonka kanssa Arbeloalla on ollut vääntöä. Tämä ei liene monille yllätys, sillä laitapakki on jäänyt pienelle vastuulle joukkueessa verrattuna aiempiin vuosiin.
Carvajal on kärsinyt polvivaivoista, mutta on toipunut lokakuun leikkauksestaan pelikuntoon. Espanjalaispelaaja on silti jäänyt pääosin penkille.
Kokeneen puolustajan hermojen kerrotaan pettäneen Rayo Vallecano -ottelun yhteydessä helmikuun alussa. Kyseinen peli oli kolmas putkeen, kun peliaikaa ei tullut lainkaan, eikä sitä tullut seuraavassakaan pelissä.
Pettymys huokuu olemuksesta
Carvajalia hiersi eritoten se, että jopa David Jiménez sai noston Castillasta edustukseen ja kentälle ennen kuin 34-vuotiaalle pitkän linjan madridistalle tarjottiin peliaikaa. Espanjan maajoukkueessa 52 ottelua pelannut konkari otti tämän puheeksi Arbeloan kanssa.
Lisäksi Carvajal taklasi harjoituksissa 19-vuotiasta Víctor Valdepeñasia niin lujaa, että tämä joutui kentiltä pitkälle tauolle. Marcan mukaan Real Madridin väki on arvellut, että oman vastuun kapeneminen näkyi Carvajalin otteissa treeneissä ja lisäksi jokapäiväisissä vuorovaikutustilanteissa.
Kun Trent Alexander-Arnold oli aikatauluista myöhässä, englantilaispakki putosi rangaistuksena penkille ja Carvajal sai mahdollisuutensa avauksessa Madridin derbyssä maaliskuussa.
Tämä paransi Carvajalin mielialaa, ja asioista on sittemmin paiskattu Arbeloan kanssa kättä Marcan mukaan.
Täysin ohi tilanne ei kuitenkaan ole. Carvajal ei pelannut Mallorcaa vastaan eikä myöskään Bayern Müncheniä vastaan minuuttiakaan, joten Los Blancosin ikoni ei ole saanut Arbeloalta täyttä luottoa.
Carvajal on tavoitellut paikkaa kesän MM-kisoissa, mutta pelaamattomuus voi nousta valinnan esteeksi. Laitapakilla on sopimus Real Madridin kanssa tämän kauden loppuun saakka, mutta on todennäköistä, ettei ura jatku enää seurassa ensi kaudella. Carvajal on pelannut Real Madridissa nyt yhtäjaksoisesti vuodesta 2013 lähtien.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Marca: Uusi paljastus Real Madridin kulisseista – seuraikonilla ja Álvaro Arbeloalla on haasteita keskenään
- Álvaro Arbeloa näkee Barcelonan hyötyvän tuomareista: ”Mikään ei ole muuttunut”
- Väite: Barcelona harkitsee valituksen tekemistä Uefalle
- Atléticon maalivahti kommentoi kohutilannetta: ”Pubill ei tehnyt mitään väärää”
- Marcus Rashford ei ymmärrä tuomarin päätöstä: ”Vaikeaa olla valittamatta…”
- Tuomariasiantuntijat ottivat kantaa kyseenalaiseen tilanteeseen: ”Ymmärsi pelin hengen”
- Giuliano Simeonelta suorat sanat puhuttaneesta tilanteesta: ”Näittekö edes peliä?”
- Näin Diego Simeone kommentoi puhuttanutta tilannetta: ”Jos tuomari tulkitsi sen niin…”
- Thierry Henry jyrähti Pau Cubarsín ulosajosta
- Ryöstikö tuomari Barcelonan? Hansi Flick raivoissaan!
- Tuomarikomitea: Barcelonan ja Atléticon välisessä ottelussa tehtiin selvä tuomarivirhe
- Ex-pelaajalta raju avautuminen Viníciuksesta: ”Hän on kamala”
- Ryöstikö tuomari Barcelonan? Hansi Flick raivoissaan!
- Thierry Henry jyrähti Pau Cubarsín ulosajosta
- Marca: Álvaro Arbeloa on menettänyt luottamuksensa Real Madridin avainpelaajaan
- Ronaldon pitkäaikainen joukkuekaveri paljastaa: ”Messi oli kovempi”
- Giuliano Simeonelta suorat sanat puhuttaneesta tilanteesta: ”Näittekö edes peliä?”
- Tuomariasiantuntijat ottivat kantaa kyseenalaiseen tilanteeseen: ”Ymmärsi pelin hengen”
- Atlético jysäytti yllätyksen – Barcelona kaatui dramaattisesti
- Väite: Barcelona harkitsee valituksen tekemistä Uefalle