Saksalaislegenda: Marc-André ter Stegen menettämässä MM-unelmansa – ”Jos se varmistuu…”
Hiljattain Barcelonasta Gironaan lainalle siirtynyt Marc-André ter Stegen sai viime viikonlopun Oviedo-ottelussa lihasvamman.
Espanjalaismedian mukaan ter Stegen on lähtökohtaisesti ainakin kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä, mutta tuoreimpien tietojen mukaan poissaoloaika voi venyä jopa pidemmäksi.
Toistaiseksi ei ole poissuljettua, että seurat purkavat lainasopimuksen ja ter Stegen palaa Barcelonaan.
Ter Stegen lähti lainalle Gironaan saadakseen peliaikaa ennen kesän MM-lopputurnausta. Ter Stegenistä on kaavailtu Saksan ykkösvahtia.
Saksalaislegenda Lothar Matthäus uskoo, ettei ter Stegen osallistu MM-kisoihin, jos hän on muutaman kuukauden sivussa pelikentiltä.
– Jos se varmistuu, että hän palaa aikaisintaan maaliskuun lopussa, niin sitten todennäköisesti hän ei osallistu MM-kisoihin. Jos tuollainen poissaoloaika varmistuu, niin se on ter Stegenille todellinen henkilökohtainen tragedia.
– Olen todella pahoillani hänen puolestaan. Ter Stegenillä oli mahdollisuus päästä MM-kisoihin ja saada uralleen uutta nostetta, Matthäus totesi Sky Deutschlandille.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Saksalaislegenda: Marc-André ter Stegen menettämässä MM-unelmansa – ”Jos se varmistuu…”
- Vinícius herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa: ”Aina kun sarjan toimitusjohtajalta kysyy siitä…”
- Onda Cero: Real Madrid pettynyt Álvaro Arbeloan valintoihin
- Barcelona pani sensaatiojoukkueen pihalle – lopusta tuli trilleri
- Onko tässä Xabi Alonson seuraava joukkue?
- Atlético Madrid vahvistui siirtorajalla – useita hankintoja
- Barcelona haluaa isännöidä Mestarien liigan finaalia – kaupunginhallitukselta vihreää valoa
- El Larguero: Sergio Ramos saattaa palata La Ligaan
- Atlético täräytti ison hankinnan siirtoikkunan viimeisillä hetkillä
- Dani Carvajal ei saa pelata, vaikka on kunnossa – nyt hän reagoi

- Manchester United haluaa Marcus Rashfordin takaisin Barcelonasta
- Brasilialaishyökkääjä siirtymässä lainalle Atléticoon – mukana 40 miljoonan euron osto-optio
- Marc-André ter Stegen loukkaantui – saattaa palata Barcelonaan