Barcelona-tähden kerrotaan suuttuneen valmentajilleen – syynä joukkuekaverin kohtelu
Barcelonan 21-vuotias keskikenttäpelaaja Gavi on tyytymätön katalonialaisseuran viime aikojen tapahtumiin. Asiasta uutisoi Football España -sivusto Sport-lehden tietoihin viitaten.
Tietojen mukaan Gavi on ilmaissut ärtymyksensä Hansi Flickin johtamalle valmennusryhmälle. Gavia hiertää se, että 18-vuotias talentti Dro Fernández lähti seurasta PSG:hen.
Myöskään Flick ei tiettävästi ilahtunut siitä, että Dro suuntasi Kataloniasta Pariisiin, mutta Gavi syyttää espanjalaismedian tietojen perusteella asiasta juuri Flickiä ja muuta valmennusta.
Gavi olisi halunnut pitää ystävänsä Barcelonassa, ja hänen mielestään Dro olisi ansainnut enemmän mahdollisuuksia ja peliminuutteja.
Dro pelasi tällä kaudella Barcelonan edustusmiehistössä neljässä La Ligan ottelussa, mutta minuutteja tuli yhteensä vain yhden kokonaisen ottelun verran. Mestarien liigassa peliaikaa tuli tunti.
Gavin kohdalla turhautuneisuutta lisää sekin, että hän on joutunut itse seuraamaan joukkueen otteita pitkään sivusta. Hän on ollut loukkaantuneena, mutta paluun odotetaan tapahtuvan helmikuussa, jos kaikki menee suunnitellusti.
Dro Fernández siirtyi PSG:hen 8,5 miljoonalla eurolla. Barcelonassa Fermín López ja Dani Olmo ovat saaneet hänen edellään vastuuta, joten nuori peluri koki maisemanvaihdon tarpeelliseksi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Atléticon ykkösvahti sivuun Mestarien liigan pudotuspelistä – derbykin saattaa jäädä väliin
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään