Xabi Alonson ex-pomo tylytti Real Madridia
Bayer Leverkusenin toimitusjohtaja Fernando Carro latasi suoran mielipiteensä Real Madridin toiminnasta espanjalaislehti Mundo Deportivon haastattelussa.
Alonso valmensi Leverkusenin ensimmäistä kertaa Saksan Bundesliigan mestaruuteen vuonna 2024. Hän siirtyi täksi kaudeksi Real Madridin päävalmentajaksi, mutta hänen huhutaan olevan potku-uhan alla, kun viime aikojen tulostaso ei ole ollut vahvan alkukauden veroinen.
– Olisimme silloin halunneet pitää hänet, koska hän on erittäin lahjakas valmentaja. Hän on nyt erilaisessa ympäristössä Madridissa, Leverkusen-pomo sanoi MD:lle.
Alonso on jatkuvasti spekulaatioiden kohteena Espanjassa.
– Kun valmentaja jätetään yksin ja hän saa kaiken kritiikin, tilanne on aivan erilainen kuin Leverkusenissa. Täällä puhallettiin yhteen hiileen ja tuettiin valmentajaa, Carro kritisoi Real Madridin seurajohtoa.
Los Blancosin pomojen kerrotaan jo keskustelleen Alonson mahdollisuuksista jatkaa tehtävässään. Leverkusenin Carro kertoi ottavansa baskivalmentajan mielellään takaisin tulevaisuudessa. Lisäksi hän kommentoi Liverpooliin lähtenyttä Florian Wirtziä, jolla on ollut hankala kausi Englannissa.
– Ovi on auki. Jos he molemmat haluavat joskus palata, niin he ovat tervetulleita, Carro sanoi.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Betis – Sevillan valtias jahtaa kunniaa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Sociedad – rima korkealla
- Toimittajat hiljensivät huhut – superlupaus jää Real Madridiin
- Barcelona teki lisää tilaa palkkakattoonsa – Ronald Araújo lähti
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Athletic – ei enää putoamistaistoon
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Barcelona teki lisää tilaa palkkakattoonsa – Ronald Araújo lähti
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Betis – Sevillan valtias jahtaa kunniaa
- Toimittajat hiljensivät huhut – superlupaus jää Real Madridiin
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Sociedad – rima korkealla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Athletic – ei enää putoamistaistoon
- Lehti: Atlético Madrid hakee isoa siirtoa Ranskasta – nyt neuvotellaan siirtosummasta
- José Mourinho ei säästellyt: ”Hän on meille tärkeä pelaaja, mutta …”
- Yllättävä veto – kolme Barcelonan pelaajaa jätti lomansa kesken