Barcelonalle kylmä suihku – sitten rytisi
Camp Noulla vieraillut Alavés sokeerasi Barcelonaa heti ottelun ensimmäisellä minuutilla, kun Pablo Ibañez vei vieraat johtoon lähietäisyydeltä kulmapotkun jälkitilanteesta.
Barcelona tokeni vaikeasta alustaan pikaisesti ja otti täyden pistepotin 3–1-voitolla.
Avausmaalista ehti kulua vain seitsemisen minuuttia, kun ottelussa edukseen esiintynyt Lamine Yamal pääsi iskemään ensimmäisen osumansa uudelleenrakennetulla kotistadionilla.
Avaukseen palannut Raphinha passasi 26. minuutilla Dani Olmolle, joka niittasi ottelun ensimmäisensä ja vei katalaanit johtoon.
Barcelonan käy kiittäminen maalivahtiaan Joan Garcíaa, joka otti matsissa komean pelastuksen. Alavés pääsi takatolpilla lähes avopaikkaan, ja ilman molarin huipputorjuntaa pelistä olisi voinut tulla vielä haasteellisempi isännille.
Tosin Barcelonalla oli myös omat paikkansa latoa taululle enemmänkin maaleja. Lamine Yamal esimerkiksi hassasi sellaisen tilaisuuden, jollaisia teinitähti ei yleensä jätä käyttämättä.
Hukatusta paikastaan huolimatta superteini oli mainiossa pelivireessä. Hän harhautteli ajoittain niin ketterästi, että sai Alavésin pelaajat törmäilemään toisiinsa. Lisäajalla Olmo kiitti nuorta pelikaveriaan nappisyötöstä ja viimeisteli 3–1-loppulukemat.
Barcelona nousi La Ligan kärkeen ainakin hetkellisesti. Se on nyt pelannut ottelun enemmän kuin Real Madrid, joka kohtaa vieraskentällä Gironan sunnuntaina. Eroa Barcelonan ja Real Madridin välillä on nyt kaksi pistettä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Andreas Christensen pettyi Barcelonan ensimmäiseen tarjoukseen
- Real Madridin ex-tähti paljasti seuran suurimman ongelman: “Pelaajat ovat…”
- MD: Barcelona suunnittelee neljää hankintaa kesän siirtoikkunassa
- Atléticon pelaajat kyyneleissä finaalitappion jälkeen – ”Tämä sattuu paljon”
- Real Sociedad voitti Copa del Reyn!
- Real Madridin pelaaja sairaalaan – on menettänyt kuusi kiloa
- Lähteet: Barcelona voi kohta kaivaa naftaliinista melkoisia yllätysnimiä
- Barcelona tehnyt valintansa Marcus Rashfordin ja João Cancelon välillä
- Toni Kroos: Barcelona ei tule voittamaan Mestarien liigaa nykyisellä pelitavallaan
- Álvaro Arbeloan ja tähtipelaajan välit poikki – Real Madrid valmis myymään pelaajan

- MD: Barcelona teki päätöksen Hansi Flickin tulevaisuudesta