Real Madridin toppari Éder Militão, 28, loukkasi hiljattain reitensä.

Militãon reisilihaksesta löydettiin repeämä, ja toppari joutui leikkaukseen. Militão leikattiin alkuviikosta Turussa. Brasilialaistopparin on määrä palata pelikentille noin viiden kuukauden päästä, joten myös ensi kauden alku menee sivu suun.

Brasilialaisen Globoesporten saamien tietojen mukaan Militão tiedusteli vielä Suomessa, olisiko vamman hoitoon muuta keinoa kuin leikkaus, joka pitää hänet pitkään sivussa. Militãolle kerrottiin, että jos leikkausta ei suoriteta, on pelaajan koko ura vaarassa.

Jos Militão ei olisi käynyt leikkauksessa, olisi toppari ottanut ison riskin sen suhteen, että hänen reisilihas repeäisi tulevaisuudessa selvästi pahemmin.

Militão on kärsinyt viime vuosina useista loukkaantumisista. Militãon polven eturistiside on revennyt kahdesti edellisen kahden ja puolen vuoden aikana. Militão oli aiemmin tällä kaudella useita kuukausia sivussa pelikentiltä lihasvamman vuoksi.

LUE MYÖS