Karmeaa! Espanjalaisilla surkea ilta Mestarien liigassa
La Ligan seuroilla oli Mestarien liigassa ilta, jonka espanjalaisen futiksen ystävät halunnevat pikaisesti unohtaa.
Euroviheriöllä olleet Barcelona ja Villarreal kokivat rumat tappiot Athletic Bilbaon jäädessä maalittomaan tasuriin Tšekissä Slavia Prahaa vastaan.
Chelsea ryöpytti Barcelonaa 3–0. Lontoolaiset saivat pallon maaliin ensimmäisellä kolmevarttisella kolme kertaa, mutta vain yksi osuma – Jules Koundén oma maali – syntyi hyväksytysti 27. minuutilla.
Ronald Araújo sai pian tämän jälkeen varoituksen. Ja keltalappua seurasi toinen vain 12 minuutin jälkeen edellisestä, kun Araújon myöhästynyt taklaus oli selvästi varoituksen arvoinen. Araújo sai ulosajon ja Barcelona joutui kolmeksi vartiksi vajaalle.
Estevão lisäsi taidokkaalla harhauttelulla taululle toisen Chelsea-onnistumisen 55. minuutilla. Liam Delap lisäsi johdon 3–0:aan 73 minuutin kohdalla, kun VAR-tarkastelu osoitti, ettei tilanteessa ollut paitsiota.
Murskajaiset Saksassa
Villarrealin ilta oli siis niin ikään murheellinen, kun Dortmund höykytti Keltaista sukellusvenettä maalein 4–0.
Serhou Guirassy vei saksalaiset johtoon ensimmäisen puolikkaan lisäajalla. Toisella jaksolla Juan Foyth sai käsivirheestä suoran punaisen kortin, ja Guirassy pääsi ampumaan rankkaria. Hän iski jatkotilanteesta 2–0. Karim Adeyemi onnistui vain viisi minuuttia tästä ja peli oli 3–0.
Fabio Silva epäonnistui rangaistuspotkusta 81. minuutilla, mutta Daniel Svensson sai vielä Dortmundille neljännen aikaiseksi lisäajalla.
Keskiviikon Mestarien liigan peleissä Atlético Madrid isännöi Interiä ja Real Madrid hakee pisteitä Kreikasta Olympiakosin kustannuksella.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sensaatio! Divariseura jysäytti Real Madridin ulos cupista
- Espanjan maajoukkuepelaaja jättämässä La Ligan?
- Virallista: Conor Gallagher jättää Atlético Madridin
- Näkökulma: Real Madrid on pelaajien sirkus, jossa valmentajat ovat klovneja
- SER: Lukuisat Real Madridin pelaajat valittivat Xabi Alonsosta seurajohdolle
- Marca: Álvaro Arbeloan sopimuksen kesto selvillä
- Athletic: Xabi Alonso saattaa palata valmentamisen pariin kevään aikana
- L’Équipe: Kylian Mbappé yritti estää Xabi Alonson potkut
- Sieltä se tuli: Barcelona sai tärkeän hankinnan tehdyksi
- Jysähtääkö nyt kunnolla? Jürgen Klopp kommentoi Real Madrid -huhuja