Villarreal joutui nöyrtymään Mestarien liigan pisteautomaatin edessä
Kyproslainen Pafos on nujertanut Villarrealin Mestarien liigassa. Voitto on 11-vuotiaalle saarijoukkueelle ensimmäinen kilpailun turnausvaiheessa.
Hollantilainen Derrick Luckassen puski Pafoksen historiallisen voittomaalin 46. minuutilla.
Pikanttina yksityiskohtana voi mainita, että Kyprosin presidentiltä, Nikos Christodoulidesilta, jäi tiettävästi maali näkemättä, sillä hän löysi istuimelleen vasta minuutti osuman jälkeen, kertoo BBC.
Vaikka Villarrealilla oli ottelussa enemmän maalipaikkoja, ”Keltainen sukellusvene” törmäsi yhä uudelleen Pafoksen puolustuksen muuriin, Neofytos Michailiin. Michail torjui ottelussa viisi laukausta.

Villarreal-kannattajia jäänee erityisesti kaivelemaan Ayoze Perezin täydellinen syöttö, jonka Georges Mikautadze hukkasi sutimalla kokonaan ohi pallosta. Pape Gueye puolestaan painoi yksi vastaan yksi -tilanteesta pallon suoraan päin Pafos-maalivahtia.
Ottelu pelattiin Alphamega Stadiumilla, josta on noin 64 kilometriä Pafoksen omalle stadionille. Pafoksen oma Stelios Kyriakides Stadium ei kuitenkaan täytä UEFAn laatuvaatimuksia.
Villarreal on kerännyt neljästä Mestarien liiga -ottelusta vasta yhden pisteen. Se on tällä hetkellä sarjavaiheessa sijalla 32, kun 24 parasta joukkuetta etenee pudotuspeleihin. Jäljellä on ottelut Borussia Dortmundia, FC Kööpenhaminaa, Ajaxia ja Bayer Leverkusenia vastaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SER: Real Madrid kiinnostunut PSG-tähdestä
- Toni Kroosiin verrattua superlupausta tarjottu Barcelonalle
- Sevillan pelaajalle lätkäistiin hurja pelikielto
- Marcelo nimesi vaikeimmat vastustajansa – yllättävä nimi nousi esiin
- Atlético kiinnostunut Bayern-pelaajasta
- Marcus Rashford puhui tulevaisuudestaan
- Toimittaja: Atlético-floppi jättämässä seuran – neuvottelee paluusta kotimaahansa
- Sport: Robert Lewandowski valmis palkanalennukseen jäädäkseen Barcelonaan
- Marca: Atlético tarjoaa Diego Simeonelle uutta jatkosopimusta
- Nyt se on varmaa – brassi lähtee Real Madridista
- Marcelo nimesi vaikeimmat vastustajansa – yllättävä nimi nousi esiin
- Toni Kroosiin verrattua superlupausta tarjottu Barcelonalle
- Sevillan pelaajalle lätkäistiin hurja pelikielto
- SER: Real Madrid kiinnostunut PSG-tähdestä
- Marcus Rashford puhui tulevaisuudestaan
- Nyt se on varmaa – brassi lähtee Real Madridista
- Atlético kiinnostunut Bayern-pelaajasta
- Toimittaja: Atlético-floppi jättämässä seuran – neuvottelee paluusta kotimaahansa
- Sport: Robert Lewandowski valmis palkanalennukseen jäädäkseen Barcelonaan
- Real Madrid -kapteenin mielipide kallistuu lähdön kannalle