Thiago Alcântara palaa Barcelonaan.

Espanjalaislehti Mundo Deportivon mukaan Thiago on ollut jo maanantaina edustusjoukkueen harjoituksissa valmentajan tehtävissä.

Ex-brassitähti lopetti pelaajauransa Liverpoolissa vuonna 2024 ja aloitti tämän jälkeen valmentajana Barcelonassa.

Thiago ei kuitenkaan viettänyt Kataloniassa kauaakaan. Hän auttoi Hansi Flickiä kotiutumaan seuraan, mutta suuntasi pian takaisin Englantiin.

Thiagon kerrottiin samalla asuvan Englannissa verosyistä, sillä hänellä oli vielä viimeisten pelivuosiensa takia koti britteinsaarilla.

Nyt Thiago palaa Flickin valmennusryhmään FC Barcelonaan. Flick pitää AS:n mukaan brasilialaista suuressa arvossa.

Football-Españan mukaan Thiago on monipuolisen kielitaitonsa ja tuoreen pelikokemuksensa myötä ollut hyödyllinen linkki etenkin edustusjoukkueen ja La Masian akatemian välillä.

Thiago, 34, edusti katalonialaisseuraa pelaajana B-joukkueessa ja edustusmiehistössä vuodesta 2008 vuoteen 2013 saakka ennen siirtoaan Bayern Müncheniin ja myöhemmin Liverpooliin.