Real Madrid viimeistelemässä kesän ensimmäistä hankintaansa – hinta lähes 60 miljoonaa euroa
Real Madrid on saamassa kesän ensimmäisen hankintansa maaliin.
Kyseessä on Bournemouthin Dean Huijsen, 20, jonka ulosostopykälän Real Madrid on aktivoinut. Madridilaisseura maksaa Bournemouthille 50 miljoonaa puntaa eli reilut 59 miljoonaa euroa.
Tuoreiden tietojen mukaan Huijsenin edustajat ovat juuri matkustaneet Madridiin neuvottelemaan sopimuksen yksityiskohdista. Pöydällä on tällä hetkellä viisivuotinen pahvi.
Real Madrid on jo hyvän aikaa hakenut markkinoilta uutta topparia. Huijsenin kehitys on lyönyt suurseurat ällikällä, ja joidenkin tietojen mukaan nuorukainen ehti saada yhteensä peräti kahdeksan eri tarjousta.
Lopulta Real Madrid toimi nopeasti, koska sillä on akuutti pula toppareista loukkaantumisen vuoksi ja kesäkuussa alkaa seurajoukkueiden MM-turnaus, jonka voittajalle on luvassa valtava palkintopotti. Ratkaisevan tärkeää oli, että myös uusi päävalmentaja Xabi Alonso lehtitietojen mukaan kehotti seuraa kiirehtimään Huijsenin kanssa.
Huijsen on tällä kaudella tahkonnut Bournemouthin paidassa yhteensä 34 ottelua. Hyvät otteet poikivat myös debyytin Espanjan A-maajoukkueessa maaliskuussa.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Marcelo nimesi vaikeimmat vastustajansa – yllättävä nimi nousi esiin
- Atlético kiinnostunut Bayern-pelaajasta
- Marcus Rashford puhui tulevaisuudestaan
- Toimittaja: Atlético-floppi jättämässä seuran – neuvottelee paluusta kotimaahansa
- Sport: Robert Lewandowski valmis palkanalennukseen jäädäkseen Barcelonaan
- Marca: Atlético tarjoaa Diego Simeonelle uutta jatkosopimusta
- Nyt se on varmaa – brassi lähtee Real Madridista
- Real Madrid saa vahvistuksen Saudi-Arabiasta, väittää pelaajalegenda
- Real Madrid -kapteenin mielipide kallistuu lähdön kannalle
- Inter Miami haluaa taas yhden argentiinalaisen La Liga -kentiltä