Katso: Kokiko Barcelona oikeusmurhan? ”UEFA:n pitäisi tutkia tämä”
Barcelona-leiri on raivoissaan pudottuaan Mestarien liigasta tiistai-iltana.
Barcelona nousi Interiä vastaan 0-2-tappioasemasta 3-2-johtoon ja oli enää kahden minuutin päässä finaalipaikasta. Inter kuitenkin nousi tasoihin ja paineli jatkoajalla voittoon. Yhteismaalit kirjattiin milanolaisten hyväksi peräti 7-6.
Barcelonan joukkueen ja kannattajien keskuudessa tappiota ei ole purematta nielty. Päävalmentaja Hansi Flick ja moni pelaaja arvostelivat Szymon Marciniakin tuomaritoimintaa heti pelin jälkeen.
Jossain määrin Barcelona-leirillä on syytä kritiikkiin. Esimerkiksi Lamine Yamalin rikkomisesta tilanteessa, jossa alun perin vihelletty rangaistuspotku vaihtui VAR-tarkastelun jälkeen vapaapotkuksi, Henrikh Mkhitarjan ei saanut varoitusta. Jos olisi saanut, se olisi tarkoittanut armenialaiselle ulosajoa.
– Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun tällaista tapahtuu meille tämän erotuomarin kanssa. UEFA:n pitäisi tutkia asia, Pedri pauhasi pelin jälkeen lehdistölle.
– Kentällä tapahtui tuomioita, joita on vaikeaa selittää. Kaikki 50/50-tilanteet tuomittiin heidän [Inter] hyväkseen.
Samaa asiaa valitteli Flick. Myös Eric García ja Ronald Araújo olivat kriittisiä tuomaria kohtaan. Koko otteluparin kannalta ratkaisevin 50/50-tuomio nähtiin varsinaisen peliajan lisäajalla. Interin tasoitusta kun edelsi Denzel Dumfriesin rike Gerard Martíniin juuri ennen maalia.
Marciniak ei tilanteesta vapaapotkua viheltänyt eikä VAR puuttunut tilanteeseen jälkikäteen. Voit katsoa tilanteen alla näkyvältä videolta.
LUE MYÖS
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Nyt jysähti! Real Madrid vaatii jälleen potkuja La Ligan puheenjohtajalle
- Kylian Mbappé hävitystä derbystä: ”Askel taaksepäin”
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Nyt jysähti! Real Madrid vaatii jälleen potkuja La Ligan puheenjohtajalle
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- Kylian Mbappé hävitystä derbystä: ”Askel taaksepäin”
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä