Hansi Flick: Barcelonan kapteeni palaa huomenna
Hansi Flick vahvistaa Marc-André ter Stegenin palaavan FC Barcelonan tolppien väliin La Liga -otteluun Real Valladolidin vieraana lauantaina. Kapteeni on toipunut vakavasta polvivammastaan.
Ter Stegen loukkasi polvensa La Liga -ottelussa Villarrealia vastaan viime vuoden syyskuun lopussa. Saksan maajoukkuevahti palasi Barcelonan harjoitusvahvuuteen maaliskuun loppupuolella.
Ter Stegen on ollut sivussa Barcelonan kokoonpanosta seitsemän kuukauden ajan. Katalonialaisseuran päävalmentaja Flick vahvistaa maalivahdin olevan valmis huomenna.
– Marc tulee palaamaan huomenna, Flick sanoi lehdistölle.
Flick suunnittelee jatkavansa Wojciech Szczesnyn peluutusta ykkösvahtina ainakin kauden loppuun saakka. Saksalaisvalmentaja haluaa nähdä ter Stegenin, 33, tason pitkän poissaolon jälkeen.
– Minusta maalivahdeille hyvä antaa muutama minuutti aikaa kuntoutua, näin me olemme tehneet Tekin kohdalla. Marc on hyvällä tiellä ja hänen suorituksensa harjoituksissa ovat olleet loistavia.
– En ole pohtinut muutoksia loppukaudelle. Se voi tapahtua, jos Marc pystyy pelaamaan tasollaan. Kyse on nyt Marcin kohdalla vain Valladolid-ottelusta. En ole muuten miettinyt muutoksia.
Barcelona kohtaa Valladolidin kello 22:00 alkavassa ottelussa vieraskentällä lauantaina. Katalonialaisseura on neljä pistettä Real Madridia edellä sarjan kärkipaikalla.
LUE MYÖS!
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Barcelona-hyökkääjällä parempi tilastonoteeraus kuin Neymarilla
- Robert Lewandowski takoi hattutempun – Barcelona kavensi Real Madridin sarjajohtoa
- Lucas Bergströmille uran ensimmäinen nollapeli La Ligassa!
- La Liga -seuran myynti lähestyy?
- Barcelonan urheilujohtajalta tyly vastaus siirtoikkunasta: ”En usko”
- ”Parhaat pelaavat” – Espanjalla ei ole aikomustakaan lepuuttaa Lamine Yamalia
- Lamine Yamal pelaa kipujen kanssa – Barcelona otti yhteyttä suomalaisortopediin
- Atléticon avainpelaaja selvisi säikähdyksellä – silti viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Espanjalaiset isoihin voittoihin europeleissä
- Xabi Alonson ja Real Madridin pelaajien väleistä leviää lisää kohahduttavia väitteitä
- Lucas Bergströmille uran ensimmäinen nollapeli La Ligassa!
- Robert Lewandowski takoi hattutempun – Barcelona kavensi Real Madridin sarjajohtoa
- La Liga -seuran myynti lähestyy?
- Barcelonan urheilujohtajalta tyly vastaus siirtoikkunasta: ”En usko”
- Lamine Yamal pelaa kipujen kanssa – Barcelona otti yhteyttä suomalaisortopediin
- Xabi Alonson ja Real Madridin pelaajien väleistä leviää lisää kohahduttavia väitteitä
- ”Parhaat pelaavat” – Espanjalla ei ole aikomustakaan lepuuttaa Lamine Yamalia
- Espanjalaiset isoihin voittoihin europeleissä
- FM: Real Madrid haluaa ranskalaistopparin – päässyt yhteisymmärrykseen sopimuksesta
- Mediaväite: Barcelonan johto pitää La Liga -tähteä ”helppona ja tuottavana” hankintana