Sky: Barcelona havittelee Lukas Hradeckyn joukkuekaveria – hintalappu 30-40 miljoonaa euroa
Siirtohuhut alkavat nousta Espanjassakin yhä vahvemmin pintaan, kun kesä lähestyy.
Barcelonaan on yhdistetty useita pelaajia, ja yksi tuoreimmista on Alejandro Grimaldo. Sky Deutschlandin mukaan Barcelona on kiinnostunut Bayer Leverkusenin vasemman laidan wingbackista, ja keskusteluita seurojen välillä on käyty kulisseissa.
Grimaldo on Valencian ja Barcelonan kasvatti. Hän vietti Barçassa kahdeksan vuotta kausina 2008-16, kunnes siirtyi Benficaan 2,1 miljoonan euron korvauksella. Viimeiset kaksi kautta Grimaldo on pelannut Leverkusenissa.
Grimaldo on kertonut julkisesti halustaan palata Espanjaan eikä hän ole peitellyt rakkauttaan Barcelonaa kohtaan. Ongelmaksi voi kuitenkin muodostua hinta. Grimaldon sopimus ulottuu kesään 2027, ja Skyn mukaan hänen hintalappunsa on 30-40 miljoonaa euroa.
Se on paljon pelaajasta, joka ei olisi Barcelonassa edes takuuvarma avauksen pelaaja. Alejandro Balde on tällä hetkellä ykkösvaihtoehto vasemman pakin tontille.
Kovempi tarve Barcelonalla olisi käyttää niukkoja resurssejaan puolustuksen oikean laidan vahvistamiseen.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Romano: Yan Diomanden siirto Real Madridiin nytkähti askeleen eteenpäin
- Siirtopommi kytee? Arsenal on iskenyt silmänsä Vinícius Júnioriin
- Barcelonan rakennushanke vaati kuolonuhrin
- PSG kiilasi Real Madridin edelle Rodri-neuvotteluissa
- Atletico Madrid jysäytti – PSG:n keskikenttämies siirtyy seuraan
- Real Madrid latasi 100 miljoonaa pöytään Bundesliiga-tähdestä
- Rodrin Real Madrid -huhuista todella herkullista tietoa
- ESPN: Rodrin siirto Real Madridiin voi toteutua
- Barcelonalle paha takaisku – Frenkie de Jongin vamma osoittautui vaikeaksi
- Barcelona suunnittelee kovaa peliliikettä – Espanjan MM-kultajoukkueen pelaajat yhteen?