Barcelona haluaa La Ligan sensaatiomaalivahdin – hintalappu 30 miljoonaa euroa
Barcelona pyrkii vahvistamaan maalivahtiosastoaan tulevana kesänä.
Marc-André ter Stegen, 32, ja Wojchiech Szczęsny, 35, ovat jatkamassa tulevalla kaudella, mutta samaan aikaan seura pohtii tilannetta pidemmälle.
Iñaki Peña, 26, on lähdössä Barcelonasta vapaana agenttina kuluvan kauden jälkeen. Hänen tilalleen Barcelona havittelee La Ligassa otsikoita kerännyttä Joan Garcíaa.
23-vuotias García on pelannut erinomaisen kauden Espanyolissa. Yksi sarjan parhaista maalivahdeista on herättänyt siirtohuhujen mukaan kiinnostusta myös muun muassa Real Madridissa ja Arsenalissa.
Garcían sopimuksen ulosostopykälä on 30 miljoonaa euroa. Barcelona on Relevon mukaan jo siirtänyt summan syrjään hankintaa varten, joskaan kukaan ei ole vuosiin pysynyt kärryillä siitä, millaisiin hankintoihin Barcelonalla oikeasti on varaa.
Barcelonassa myös tiedostetaan se, että García haluaa pelata ja hän on jo todistanut pystyvänsä toimimaan ykkösvahtina korkealla tasolla. Sitä paikkaa taas Barcelonassa ei ole vielä ainakaan ensi kaudella tarjolla. Sikäli Barça voisi olla halukas lainaamaan Garcían ensi kaudeksi muualle.
Paljon on kysymysmerkkejä ilmassa, mutta varmalta näyttää joka tapauksessa se, että García ei Espanyolissa enää ensi kaudella pelaa.
LUE MYÖS
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Espanja ja Pikkuhuuhkajat isossa ottelussa – tässä ovat avauskokoonpanot
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- AS: Espanjan pelaajalta hieno ele – lahjoitti miljoona euroa liiton työntekijöille
- Deco: ”Julián Álvarez on unohdettu”
- Sky: Saksalaisjätti Barcelonan tähtipelaajan perässä
- Tässä on Espanjan otteluohjelma Kansojen liigassa
- Rodri kertoi miksi valitsi Real Madridin sijaan Barcelonan

- Anthony Gordon kokee Englannin matkivan Espanjaa