Real Madrid putosi Mestarien liigasta
Real Madridin tie Mestarien liigassa nousi pystyyn keskiviikkoiltana.
Real Madrid hävisi puolivälierissä Arsenalille yhteismaalein 1-5. Real Madrid oli hävinnyt Lontoossa pelatun avausosan tylysti 0-3, ja oli siten melkoisen haasteen edessä isännöidessään Arsenalia Bernabéulla. Arsenal haki Madridista 2-1-vierasvoiton.
Real Madridin Jude Bellingham kertoi ottelun alla medialle, että joukkueen pukukopissa oltiin puhuttu monta päivää ihmenoususta, mutta sellaista ei lopulta nähty. Real Madrid oli panokset huomioiden varsin kesy, eikä näyttänyt missään vaiheessa saavan juonen päästä kiinni.
Thibaut Courtois torjui Bukayo Sakan rangaistuspotkun ottelun alussa. Myös Real Madridille vihellettiin pilkku, kun Kylian Mbappé kaatui boksissa, mutta tilannetta tarkasteltiin pitkään VAR:lta ja lopulta pilkkutuomio hylättiin.
Ottelun ensimmäinen maali näki päivänvalonsa 65. minuutilla. Mikel Merino syötti Sakan läpi, eikä Saka erehtynyt toistamiseen. Saka laukoi pallon tyylikkäästi isäntien verkkoon ja siirsi Arsenalin yhteismaaleissa 4-0-johtoon. Real Madrid vastasi nopeasti, kun Vinícius riisti pallon huolimattomasti pelanneelta William Salibalta ja iski isännät pelissä tasoihin. Sen lähemmäs Real Madrid ei päässyt.
Gabriel Martinelli viimeisteli lisäajalla Arsenalin voittomaalin.
Barcelona on La Ligan ainoa edustaja Mestarien liigan välierissä. Barcelona kohtaa välierissä Internazionalen.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rankasti yksilötaitoon nojannut Barcelona selvisi kuivin jaloin, vaikka tiukille se meni
- Koko areena buuasi – Real Madridin tähdille tyly vastaanotto
- Toimittaja: Barcelonan tähtihyökkääjälle kaavaillaan jatkosopimusta
- Jude Bellingham ja Kylian Mbappé ovat kunnossa derbyä varten – miten käy Thiago Pitarchin?
- Sport: Maajoukkuevahti neuvottelee siirrosta Barcelonaan
- Puolustajalupaus pääsemässä Barcelonan avaukseen toista kertaa urallaan
- Teinipoika käytti näytön paikkansa Real Madridin edustusmiehistössä
- Real Madridille huippu-uutisia: Kylian Mbappé pelaa Madridin derbyssä
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Sport: Maajoukkuevahti neuvottelee siirrosta Barcelonaan
- Teinipoika käytti näytön paikkansa Real Madridin edustusmiehistössä
- Puolustajalupaus pääsemässä Barcelonan avaukseen toista kertaa urallaan
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Real Madridille huippu-uutisia: Kylian Mbappé pelaa Madridin derbyssä
- Jude Bellingham ja Kylian Mbappé ovat kunnossa derbyä varten – miten käy Thiago Pitarchin?
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Toimittaja: Barcelonan tähtihyökkääjälle kaavaillaan jatkosopimusta
- Koko areena buuasi – Real Madridin tähdille tyly vastaanotto