Jude Bellinghamilta varoitus ennen Real Madridin ratkaisuottelua – pukukopissa toistunut yksi sana
Jude Bellingham varoittaa Real Madridin olevan valmis iskemään takaisin jahdatessaan Mestarien liigan välieräpaikkaa. Los Blancos lähtee puolivälierien toiseen osaotteluun Arsenalia vastaan kolmen maalin tappioasemassa kotona Santiago Bernabéulla keskiviikkoiltana.
Real Madrid hävisi Emiratesilla 0-3-lukemin viime viikon tiistaina. Tuolloin Arsenalin Declan Rice kuritti La Liga -jättiä kahdella näyttävällä vapaapotkumaalilla. Maalinteossa onnistui myös Espanjan maajoukkuepelaaja Mikel Merino.
Realin keskikenttäpelaaja Bellingham vihjaa, ettei ottelupari ole vielä ohi.
– Eniten käytetty sana pukukopissamme on ollut remontada (nousu). Real Madridissa ei voi tehdä paljoakaan Mestarien liigassa, jota ei olisi jo aiemmin tehty, Bellingham kommentoi lehdistölle.
– Huominen on meille mahdollisuus tehdä jotakin ensimmäistä kertaa ja se on meille hyvin tärkeää. Tämä on ollut viime päivät outo ympäristö. Se oli yksi huonoimmista tuloksista, joita olisimme voineet vieraissa kuvitella. Jostakin syystä kaikki nyt uskovat, että tämä oli tässä. Me tulemme vielä takaisin.
Real Madrid isännöi Arsenalia Mestarien liigan puolivälierien toisessa osaottelussa kello 22:00. Otteluparin voittaja kohtaa välierissä PSG:n.
LUE MYÖS!
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Real Madrid vahvisti – huippupelaaja lähtee seurasta
- Cesc Fàbregas saneli: ”Hän pysyy joko meillä tai siirtyy Real Madridiin”
- Tässä on valmentajana aloittavan Andrés Iniestan uusi seura
- Virallista: Álvaro Arbeloa jättää Real Madridin
- Virallista: César Azpilicueta lopettaa pelaajauransa
- Athletic: Trent Alexander-Arnold sai pettyä – ei mahtunut Englannin MM-joukkueeseen
- Marca: Bernardo Silva haluaa siirtyä Atléticoon
- Raphinha avautui menneisyydestään – tarjouksia sateli kaikkialta
- La Liga jää pahasti jälkeen – tienestit aivan eri luokkaa toisen liigan kanssa
- Marca: Florentino Pérez saa haastajan Real Madridin puheenjohtajakisaan