La Liga -vahdille tehtiin hätäleikkaus – loukkaantui isossa törmäyksessä
Las Palmasin Jasper Cillessenin vatsalle on tehty hätäleikkaus, kertoo Cadena SER. Maalivahti loukkaantui La Ligan vierasottelussa Celta Vigoa vastaan törmättyään Borja Iglesiasiin maanantai-iltana.
Cillessen tuli tilanteessa vastaan ja ehti ensin palloon. Iglesias kuitenkin venytti jalallaan ja osui vahingossa polvellaan suoraan hollantilaisen vatsaan. Maalivahti kuljetettiin paareilla sivuun kentältä muutama minuutti myöhemmin 27. peliminuutilla.
Celta Vigon ja Las Palmasin välinen ottelu päättyi 1-1-tasalukemiin.
Cillessen, 35, kiidätettiin Cadena SER:n tietojen mukaan sairaalaan Vigossa ottelun aikana. Lähde kertoo, että Las Palmasin maalivahdille tehtiin hätäleikkaus törmäyksen yhteydessä suolistoon tulleen iskun vuoksi.
Suolistossa on kuvailtu olleen ”pieni reikä”. Cillessen toipuu tällä hetkellä leikkauksesta sairaalassa. Operaatioon suuruudesta ei ole Cadena SER:n mukaan tietoja.
Cillessenin toipumisajasta ei ole toistaiseksi tietoa. Cadena SER uutisoi, että hollantilaisen odotetaan olevan ainakin muutamia viikkoja sivussa.
Cillessen on ollut tärkeä palanen Las Palmasin ryhmää tällä kaudella. Maalivahti on torjunut 27 otteluun neljä nollapeliä.
Sijalla 19 oleva Las Palmas on pisteen verran putoamisviivan alla. Seuralla on edessä taistelu sarjapaikkansa säilyttämisestä.
LUE MYÖS!
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Atléticolle surkeita uutisia murskavoitosta huolimatta
- Atlético Madrid marssi jatkoon murskalukemin – Lookmanille unelmadebyytti
- Real Madridin tilanne vaikeutui – Rodrygon pelikielto venyi myös toiseen osaotteluun
- Girona-pomo tyrmistyi Ter Stegenin kohtalosta: ”Se on tragedia”
- ESPN: Barcelona halukas jatkamaan Lewandowskin sopimusta – yhdellä ehdolla
- Marc-André ter Stegen joutuu leikkaukseen – kuukausiksi sivuun pelikentiltä
- Copa del Reyn välieräjoukkueet yhtä vaille selvillä – näin kävi keskiviikkona
- Sergio Ramos takaisin La Ligaan? Ex-seura otti kantaa kuumaan huhuun
- Kova väite: Álvaro Arbeloa on jo nyt menettänyt pelaajien luottamuksen
- Saksalaislegenda: Marc-André ter Stegen menettämässä MM-unelmansa – ”Jos se varmistuu…”

- Onda Cero: Real Madrid pettynyt Álvaro Arbeloan valintoihin