Barcelona voitti rästiottelun – pelot kävivät toteen

Barcelona otti La Ligan kärjessä jälleen kolmen pisteen kaulan Real Madridiin, kun se kaatoi rästiottelussa Osasunan maalein 3-0.
Ottelu piti pelata alun perin muutama viikko sitten, mutta juuri ennen ottelua Barcelonan lääkäri Carles Miñarro García menehtyi yllättäen. La Liga suostui ottelun siirtoon, mutta määräsi ottelun pelattavaksi poikkeuksellisesti maaottelutauon ja sarjakierroksen väliin.
Ottelusiirron myötä Barcelonan päävalmentaja Hansi Flick päätti, etteivät Raphinha ja Ronald Araújo pelaa lainkaan liian lyhyen toipumisen vuoksi. Lisäksi Pau Cubarsí ja Robert Lewandowski aloittivat ottelun penkillä, aivan kuten Osasunankin puolella Ante Budimir.
Varotoimista huolimatta pelot lyhyen toipumisajan lisäämästä loukkaantumisriskistä kävivät toteen. Dani Olmo joutui jättämään ottelun kesken vajaan puolen tunnin pelin jälkeen ilmeisesti nivusvamman vuoksi.
Barcelonan onneksi Olmon loukkaantumiseen mennessä peli oli käytännössä jo ratkennut. Ferran Torres vei Alejandro Balden esityöstä kotijoukkueen 1-0-johtoon 11. minuutilla, ja Olmo iski rangaistuspotkusta lukemat 2-0:aan kymmenen minuuttia myöhemmin. Olmo epäonnistui ensimmäisessä yrityksessään, mutta pilkku uusittiin, kun Osasunan pelaaja liikkui liian aikaisin boksiin. Toinen yritys tuotti tulosta.
Toinen puoliaika oli enemmän tai vähemmän pelailua. Lopulta vartti ennen täyttä aikaa Lewandowski viimeisteli Fermín Lópezin nappisyötöstä päätöslukemat 3-0:aan.
LUE MYÖS
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Gavi kärsii edelleen polvikivuista – leikkausta ei ole poissuljettu
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- La Liga -fani pidätetty rasistisista eleistä – uhkana puolen miljoonan sakot ja vankeustuomio
- Raúl aikoo palata Real Madridiin: ”Sitten, kun sen aika on…”
- Seurapomo kertoi: Näin Antonyn paluu Betisiin toteutui – ”Hänellä on oma vaatemallistonsa”
- Barcelona ei anna Valencian kannattajille pääsylippuja – Valencia teki omat johtopäätöksensä
- Barcan jättänyt toppari kommentoi siirtoaan Saudi-Arabiaan
- Atléticolle lisää lunta tupaan – avainpelaaja kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Mestarien liigan finaali pelataan Madridissa kesäkuussa 2027
- Virallista: Athletic sai sittenkin huippusiirron maaliin – maajoukkuetoppari palaa La Ligaan
- Gavi kärsii edelleen polvikivuista – leikkausta ei ole poissuljettu
- Barcelona-puolustajan sopimus päättyy ensi kesänä – haluaa tehdä jatkosopimuksen
- Päätös tehty – Barcelona pelaa kotiottelunsa vain 6000 katsojaa vetävällä stadionilla