Barcelona kiinnostunut Bayer Leverkusenin pelaajasta – etsinnässä tukea tähtipuolustajalle
Barcelona on kiinnostunut Bayer Leverkusenin oikeasta laitapuolustajasta Jeremie Frimpongista, kertoo Relevo. Katalonialaisseura etsii kilpailuttajaa Jules Koundélle.
Koundé, 26, on ollut tällä kaudella merkittävässä roolissa Barcelonan puolustuksessa. Ranskalainen on rehkinyt 43 ottelussa kaikki kilpailut mukaan lukien tilastoiden kolme maalia ja kahdeksan maalisyöttöä.
Päävalmentaja Hansi Flick ei ole luottanut juurikaan Hector Fortiin, jonka myötä Koundé on ollut äärimmäisen työllistetty.
Barcelona uskoisi Relevon mukaan Frimpongin olevan hyvin käyttökelpoinen hankinta. Hollannin maajoukkuepelaaja voi kilpailuttaa Koundéa oikean laitapuolustajan paikalla, mutta sijoittua tarvittaessa myös Lamine Yamalin paikalle hyökkäyksen oikealle laidalle.
Relevo kertoo Frimpongin hankinnan riippuvan paljon Leverkusenin hintapyynnöstä. Myös Leverkusenin vasen puolustaja Alex Grimaldo on herättänyt Barcan silmissä mielenkiintoa.
Kumpikaan pelaajista ei ole kuitenkaan Barcan urheilujohtajan Decon hankintalistan prioriteeteissa.
Frimpong, 24, siirtyi Leverkuseniin Skotlannista Celticistä tammikuussa 2021. Hollantilainen on pelannut 182 ottelussa bundesliigaseurassa keräten 29 maalia ja 40 maalisyöttöä.
Frimpong voitti Leverkusenin kanssa Bundesliigan ja Saksan cupin viime kaudella.
LUE MYÖS!
- Eric García jättää maajoukkueleirin – tässä korvaaja
- Lamine Yamal kommentoi Ballon d’Oria – uskoo olleensa oikeutettu voittaja jo pidemmän aikaa
- AS: Barcelona ja Real Madrid saman superlupauksen perässä
- Tältäkö näyttää keskinkertaisuuden huippu? Getafessa tilastokummajainen
- Lehti: Barcelona kiinnostunut Chelsean teinitähdestä
- Lamine Yamal tarvitsi vain kaksi minuuttia Wembleyllä – Espanja kaatoi Englannin
- Kylian Mbappén poissaolon pituus selvisi – sattumaako?
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Kylian Mbappén poissaolon pituus selvisi – sattumaako?
- Lamine Yamal tarvitsi vain kaksi minuuttia Wembleyllä – Espanja kaatoi Englannin
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Lehti: Barcelona kiinnostunut Chelsean teinitähdestä
- Tältäkö näyttää keskinkertaisuuden huippu? Getafessa tilastokummajainen
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- AS: Barcelona ja Real Madrid saman superlupauksen perässä
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa