Carlo Ancelotti ei ymmärtänyt derbyn pilkkutuomiota: ”VAR vihelsi sen”

Real Madrid ja Atlético päätyivät 1-1-tasapeliin lauantai-iltana Bernabéulla. Siten sarjakauden kummatkin derbi madrileñot päättyivät 1-1-pistejakoon.
Real Madrid johtaa La Ligaa pisteen erolla Atléticoon. Barcelona voi nousta myöhemmin sunnuntaina kahden pisteen päähän Real Madridista, jos se onnistuu voittamaan omassa ottelussaan Sevillan.
Real Madridin päävalmentaja Carlo Ancelotti kokee joukkueensa ansainneen enemmän kuin pelkän tasapelipisteen.
– Ansaitsimme enemmän. Varsinkin toisella jaksolla, kun kontrolloimme peliä täysin. Ensimmäinen jakso oli hyvin erilainen. Olimme hitaita, emmekä yhtä aggressiivisia. Rangaistuspotku tietenkin vaikutti joukkueeseen. Emme käyttäneet paikkojamme hyväksi samalla tavalla kuin toisella jaksolla. Tasapeli ei tyydytä, mutta ottelu jätti meille hyvät fiilikset, koska pelasimme todella hyvin.
Julián Álvarez vei Atléticon johtoon avausjaksolla rangaistuspotkusta. Aurélien Tchouaméni astui boksissa Samu Linon jalkapöydän päälle ja pallo vietiin lopulta pilkulle. Ancelotti ei ymmärtänyt tuomiota. Syyskuussa Real Madridille vihellettiin identtisestä tilanteesta rangaistuspotku Real Sociedadin vieraana.
– VAR vihelsi tuon pilkun. Ja he vihelsivät sen vasta sen jälkeen, kun tuomari näki omin silmin tilanteen kentällä ja teki tuolloin oman arvionsa. Jalkapalloihmiset eivät ymmärrä tätä tuomiota.
Atlético-luotsi Diego Simeone sanoi pelin jälkeen pitävänsä Barcelonaa sarjan parhaana joukkueena. Ancelotti ei ottanut siihen sen suuremmin kantaa.
– Jokaisella on omat mielipiteensä. Mestaruustaistelusta tulee todella tiukka. Olemme onnellisia johtaessamme sarjaa vaikeuksista huolimatta.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi