Hansi Flick antoi päivityksen Eric Garcian ja Ansu Fatin tilanteista – ”Haluan hänet tänne”
Hansi Flick haluaa pitää Eric Garcian Barcelonassa. Päävalmentaja oli tyytyväinen topparin esitykseen sunnuntain 7-1-murskavoitossa kotona Valenciaa vastaan.
Garcia, 24, on yhdistetty aiemmin takaisin viime kauden lainaseuraansa Gironaan. Espanjalaispuolustaja on esiintynyt tällä kaudella 18 ottelussa kaikki kilpailut mukaan lukien.
– Garcia tulee jäämään. Haluan hänet tänne. Hän on tärkeä pelaaja. Tiedän hänen haluavan pelata ja hän oli todella hyvä tänään. Hän tarjosi meille vakautta ja hän pystyy pelaamaan useilla pelipaikoilla, Flick kehui Garciaa lehdistölle.
Flick antoi päivityksen myös Ansu Fatin tilanteesta. 22-vuotias laituri oli jälleen käyttämätön vaihtomies sunnuntaina.
Lihasvammasta syksyllä kärsinyt Fati pelasi edellisen La Liga -ottelunsa Barcelonan paidassa marraskuussa Real Sociedadia vastaan. Espanjalainen palasi seuraan kesällä lainaltaan valioliigaseura Brightonissa.
– Ansu Fatin kohdalla minulla ei ole uutta tietoa annettavana. Hän haluaa jäädä ja se käy. Nyt kuitenkin muut ansaitsivat pelata. Hän on nyt pärjännyt paremmin harjoituksissa, hän on kehittynyt ja me autamme häntä, Flick totesi.
LUE MYÖS!
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Marca: Eduardo Camavingaa on tarjottu Englannin huippuseuraan
- Atlético neuvottelee Mason Greenwoodin siirrosta
- Real Madridin legendat kohtaavat yöllä – viimeinen ottelu samalla kentällä
- Barcelonassa saattoi tapahtua jotain suurta – seuraukset voivat tuntua tulevaisuudessa
- Santi Cazorla ripustaa nappulakengät naulaan 41-vuotiaana
- The Athletic: Real Madridin akatemiatalentti siirtymässä Valioliigaan
- MM-katastrofi katkaisi kamelin selän: Villarrealin avainpelaaja rajasi itsensä ulos maajoukkueesta
- Näin paljon La Ligan katsominen maksaa ensi kaudella Suomessa
- La Ligan lähetysoikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa
- Toimittaja: La Ligan suurseurat kiinnostuneita Argentiinan MM-tähdestä
- La Ligan lähetysoikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa
- Näin paljon La Ligan katsominen maksaa ensi kaudella Suomessa
- Toimittaja: La Ligan suurseurat kiinnostuneita Argentiinan MM-tähdestä
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Joan Laporta kertoi Barcelonan suunnitelmasta Julián Álvarezin suhteen – ”Tarjous on pöydällä”
- Virallista: Ansu Fati jättää Barcelonan
- MM-katastrofi katkaisi kamelin selän: Villarrealin avainpelaaja rajasi itsensä ulos maajoukkueesta
- The Athletic: Real Madridin akatemiatalentti siirtymässä Valioliigaan
- AS: Serie A:n tähtitopparin siirto Real Madridiin konkretisoitumassa
- Robert Lewandowski: uusi seura selvisi!