Real Madrid päästi puolessa minuutissa maalin – ja nousi murskavoittoon
Real Madrid voitti sunnuntaina Las Palmasin kotikentällään 4-1 La Ligassa.
Ottelu alkoi räväkästi, kun vierasjoukkue meni johtoon jo puolen minuutin kohdalla. Madridin laitapuolustaja Lucas Vázquez nukkui pahemman kerran ja Fábio Silva pääsi viimeistelemään keskityksestä.
Los Blancos ei kuitenkaan viihtynyt tappioasemassa kauaa. Vajaan 20 minuutin kohdalla isännille vihellettiin rangaistuspotku Rodrygoon kohdistuneesta virheestä ja Kylian Mbappé latasi pilkulta pallon sisään.
Reilun puolen tunnin kohdalla valkopaidat siirtyivät johtoon. Las Palmasin maalivahti Jasper Cillessen torjui Mbappén kaukolaukauksen, mutta Vázquez järjesteli irtopallosta tyhjän maalin Brahim Díazille, eikä tämä erehtynyt.
Hetkeä myöhemmin Mbappé viimeisteli illan toisensa. Las Palmas menetti pallon omalla kenttäpuoliskollaan ja Rodrygo toimitti kuulan ranskalaistähdelle, joka latasi sen verkkoon suoraan syötöstä.
Mbappé osui vielä kerran ennen taukovihellystä, mutta osuma hylättiin videotarkistuksen jälkeen paitsion takia.
Vajaan tunnin kohdalla Rodrygo sai itsekin maalihanansa auki, kun hän sijoitti pallon Fran Garcían syötöstä alakulmaan.
Kymmenen minuuttia myöhemmin Las Palmasin ilta muuttui entistä synkemmäksi, kun Benito Ramírez sai suoran punaisen kortin osuttuaan napit edellä Vázqueziin.
Myös Jude Bellingham ja Federico Valverde saivat kumpikin pallon kerran maaliin, mutta molemmat osumat hylättiin paitsion takia.
Real Madrid nousi voiton myötä sarjakärkeen ohi Atléticon ja Las Palmas jatkaa 14:nä.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sport: Maajoukkuevahti neuvottelee siirrosta Barcelonaan
- Puolustajalupaus pääsemässä Barcelonan avaukseen toista kertaa urallaan
- Teinipoika käytti näytön paikkansa Real Madridin edustusmiehistössä
- Real Madridille huippu-uutisia: Kylian Mbappé pelaa Madridin derbyssä
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Lisätietoja Barcelonan maalivahdin loukkaantumisesta – huippuottelu saattaa jäädä väliin
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu