Barcelona ja PSG yrittävät hieroa välinsä kuntoon
Barcelona ja Paris Saint-Germain haluavat haudata sotakirveensä, kertoo Diario Sport.
Seuroilla on ollut viileät välit keskenään siitä lähtien, kun Neymar siirtyi kesällä 2017 Barcelonasta PSG:hen 222 miljoonan euron maailmanennätyssummalla, joka oli hänen ulosostoklausuulinsa.
Rauhanneuvotteluja ovat edesauttaneet seurojen urheilutoimenjohtajat Deco ja Luis Campos sekä PSG:n päävalmentaja Luis Enrique, joka on edustanut Barcelonaa niin pelaajana kuin valmentajana.
Diario Sportin mukaan seurat ovat sopineet keskenään, että ne eivät toistaiseksi tavoittele toistensa pelaajia.
Isona tekijänä päätöksen taustalla on ollut Barcelonan keskikenttäpelaajan Dani Olmon tilanne. Blaugranalla on ollut vaikeuksia saada rekisteröityä viime kesän jättihankintaansa kauden toiselle puoliskolle rahavaikeuksiensa vuoksi.
Barcelona haki oikeuden määräystä jatkaa Olmon rekisteröintiä kauden loppuun asti vedoten siihen, että jos näin ei tehtäisi, se olisi vastoin työntekijöiden oikeuksia Espanjassa. Kauppatuomioistuin kuitenkin hylkäsi valituksen.
Katalonialaisjätti on valittanut päätöksestä käräjäoikeuteen, joskin viimeisimpien lehtitietojen mukaan Barcelona on myymässä VIP-aitionsa 20 vuoden sitoumuksella rekisteröidäkseen Olmon.
Viime päivinä on huhuttu, että PSG olisi kiinnostunut Olmon palveluksista, jos Barcelona ei saa rekisteröityä häntä. Diario Sportin mukaan Barcelona katsoisi PSG:n pettäneen seurojen välisen sopimuksen ja luottamuksen, jos näin kävisi.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Virallista: Nico Paz jättää Real Madridin
- Iker Casillas kertoi suoran mielipiteensä José Mourinhon paluusta Real Madridiin
- Clément Lenglet poistumassa La Ligasta
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Robert Lewandowski: uusi seura selvisi!
- Toimittaja: Tanskan maajoukkuetähti Atlético Madridin tutkassa
- Toimittaja: Barcelona kiinnitti Etelä-Amerikan huippulupauksen
- Marca: Nämä Real Madridin pelaajat Álvaro Arbeloa haluaa viedä mukanaan Valioliigaan
- AS: Näin VAR kohteli Real Madridia ja Barcelonaa viime kaudella
- Lisätietoja Espanjan loukkaantumistilanteesta