Oikeus hylkäsi Barcelonan valituksen – Dani Olmon rekisteröinti yhä vaarassa
Kauppatuomioistuin on hylännyt Barcelonan valituksen koskien Dani Olmon ja Pau Víctorin rekisteröimistä kauden jälkimmäiselle puoliskolle.
Barcelona sai rekisteröityä kummankin viime kesän hankintansa väliaikaisesti tämän kalenterivuoden loppuun saakka muiden pelaajien loukkaantumisten takia.
Seura haki oikeuden määräystä jatkaa kaksikon rekisteröintiä kauden loppuun asti vedoten siihen, että jos näin ei tehtäisi, se olisi vastoin työntekijöiden oikeuksia Espanjassa.
Kauppatuomioistuimen päätöksen myötä Barcelona ei pysty nykyisellään rekisteröimään Olmoa, 26, ja Víctoria, 23, joukkueeseensa kauden jälkimmäiselle puoliskolle. Seura on jo valittanut asiasta käräjäoikeuteen, jonka on määrä tehdä päätöksensä 30. joulukuuta, päivä ennen rekisteröintien takarajaa.
La Liga on asettanut Barcelonalle täksi kaudeksi 426 miljoonan euron menokaton, jonka seura ylittää tällä hetkellä. Siksi sitä koskevat tietyt rajoitukset uusien pelaajien rekisteröinnissä.
Sarjan sääntöjen mukaan Barcelona saa käyttää rekisteröinteihin vain tietyn prosenttiosuuden kaikesta, mitä seura saa siirtokorvauksina tai palkkasäästöinä, mutta se voi myös luoda budjettiin lisää tilaa nostamalla tulojaan.
Barcelonan ja Niken uusi sponsorisopimus saatiin hiljattain maaliin, mutta se ei vielä riitä Olmon ja Víctorin rekisteröinteihin. Siksi seura kartoittaa vielä uusia tulovirtoja, kuten stadioninsa VIP-aitioiden myymistä 20 vuoden sitoumuksella.
Lähteet: Athletic, ESPN
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Barcelonan puheenjohtaja vihjaili Julián Álvarezin siirrosta – ”Toivon, että…”
- Virallista: Nico Paz jättää Real Madridin
- Iker Casillas kertoi suoran mielipiteensä José Mourinhon paluusta Real Madridiin
- Clément Lenglet poistumassa La Ligasta
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Robert Lewandowski: uusi seura selvisi!
- Toimittaja: Tanskan maajoukkuetähti Atlético Madridin tutkassa
- Toimittaja: Barcelona kiinnitti Etelä-Amerikan huippulupauksen
- Marca: Nämä Real Madridin pelaajat Álvaro Arbeloa haluaa viedä mukanaan Valioliigaan
- AS: Näin VAR kohteli Real Madridia ja Barcelonaa viime kaudella

- Lisätietoja Espanjan loukkaantumistilanteesta
- Toimittaja: Tanskan maajoukkuetähti Atlético Madridin tutkassa