Barcelonan Jules Koundélla maailman suurimmat peliminuutit tänä vuonna

Barcelonan puolustaja Jules Koundé on pelannut tänä kalenterivuonna enemmän kuin yksikään toinen pääsarjatason jalkapalloilija koko maailmassa.
CIES:n jalkapallon tutkimusryhmän raportissa on huomioitu kenttäpelaajien kaikki peliminuutit 66 eri sarjassa ja maajoukkueissa (A, U23, U21).
Koundélle, 26, oli kertynyt joulukuun puoliväliin mennessä 69 ottelussa 5 872 minuuttia Barcelonassa ja Ranskan A-maajoukkueessa.
Tilasto kärkikymmenikköön mahtuu myös Real Madridin keskikenttäpelaaja Federico Valverde, joka oli pelannut 66 ottelussa 5 573 peliminuuttia.
Koundén peliminuuteista 62,2 prosenttia koostui sarjapaleistä, 15,3 kansainvälisistä kilpailuista ja 22,5 A-maaotteluista.
Viime syyskuussa Koundé kritisoi sitä, että jalkapallon päättäjät sysäävät jatkuvasti huippujoukkueille enemmän pelejä välittämättä pelaajien hyvinvoinnista.
– Joka vuosi meillä on enemmän otteluita ja vähemmän aikaa palautua. Se ei johdu siitä, ettei sitä haluaisi sanoa. Olemme sanoneet sitä kolme tai neljä vuotta, mutta kukaan ei kuuntele meitä.
– Valmentajat ovat myös sanoneet sen, eikä heitäkään kuunnella. Tulee aika, jolloin meidän on ryhdyttävä lakkoon, koska se on ainoa tapa saada äänemme päättäjien kuultavaksi.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi