Barcelona on valmis myymään Andreas Christensenin
Barcelona yrittää myydä topparinsa Andreas Christensenin ensi vuonna, kertoo Relevo.
Christensen, 28, siirtyi Barcelonaan kesällä 2022 jätettyään Chelsean, jossa hänen sopimuksensa päättyi.
Tanskan maajoukkuepuolustaja on esiintynyt Blaugranan paidassa 75 kertaa, tuuraten ajoittain keskikentällä, mutta hän on Relevon mukaan pudonnut Barcelonan nokkimisjärjestyksessä.
Christensen pelasi kauden toistaiseksi ainoan ottelunsa La Ligan avauskierroksella ja loukkasi akillesjänteensä, minkä vuoksi hän on ollut jo kuukausia sivussa.
Tanskalaistopparin ollessa sivussa Iñigo Martínez ja Pau Cubarsí ovat muodostaneet luottokaksikon Barcelonan puolustuksessa. Ronald Araújon kuntouduttua myös hänen oletetaan nousevan Christensenin edelle nokkimisjärjestyksessä.
Xavin alaisuudessa todennäköisimmiltä lähtijältä vaikutti Martínez, mutta hän on pelannut uuden päävalmentajan Hansi Flickin alaisuudessa suurimmat minuutit koko Barcelonan joukkueesta.
Christensenin sopimus on voimassa kesään 2026 saakka, joten käytännössä Barcelonalla on kaksi siirtoikkunaa aikaa saada hänestä siirtokorvaus.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Atlético jysäytti yllätyksen – Barcelona kaatui dramaattisesti
- Real Betisin unelma välieräpaikasta elää – ratkaisu siirtyi ensi viikkoon
- Ex-pelaajalta raju avautuminen Viníciuksesta: ”Hän on kamala”
- Ronaldon pitkäaikainen joukkuekaveri paljastaa: ”Messi oli kovempi”
- Marca: Álvaro Arbeloa on menettänyt luottamuksensa Real Madridin avainpelaajaan
- Kohuvideo leviää – Real-faneilta törkyhuutoja ennen Bayern-ottelua
- Atléticon pomo tulistui toimittajalle siirtohuhusta: ”Voitko taata, että olet elossa vuoden lopussa?”
- Barcelonan keskikenttämies veti johtopäätöksen: kuuntelee nyt muiden seurojen tarjouksia
- Álvaro Arbeloa tyytymätön Bayern-ottelun tuomaritoimintaan: ”En voi käsittää”
- Real-tähdet ylistivät Manuel Neueria tappion jälkeen – ”Kohtasimme legendan”
- Tuomarikomitea: Barcelonan ja Atléticon välisessä ottelussa tehtiin selvä tuomarivirhe
- Ex-pelaajalta raju avautuminen Viníciuksesta: ”Hän on kamala”
- Marca: Álvaro Arbeloa on menettänyt luottamuksensa Real Madridin avainpelaajaan
- Atlético jysäytti yllätyksen – Barcelona kaatui dramaattisesti
- Ronaldon pitkäaikainen joukkuekaveri paljastaa: ”Messi oli kovempi”
- Kohuvideo leviää – Real-faneilta törkyhuutoja ennen Bayern-ottelua
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle
- Álvaro Arbeloa tyytymätön Bayern-ottelun tuomaritoimintaan: ”En voi käsittää”
- Barcelonan keskikenttämies veti johtopäätöksen: kuuntelee nyt muiden seurojen tarjouksia