Tappava luonnonkatastrofi riehuu Espanjassa – Carlo Ancelotti lyttäsi La Ligan päätöksen – ”Jalkapallon olisi pitänyt pysähtyä”
Carlo Ancelotti on arvostellut La Ligan päätöstä ajaa viikonlopun kierros läpi Valenciassa riehuneesta DANA-myrskystä välittämättä. Hirmumyrsky on tehnyt traagisia tuhoja Espanjan eteläosissa.
CNN uutisoi perjantaina myrskyn synnyttämien tulvien tuottaneen ainakin 205 kuolonuhria. DANA:aa on kuvailtu Espanjan tuhoisimmaksi luonnonkatastrofiksi vuosikymmeniin.
Real Madridin oma vierasottelu Valenciaa vastaan ja Villarrealin ja Rayo Vallecanon välinen kamppailu siirtyivät viime viikonlopulta toiseen ajankohtaan. La Liga -kierros pelattiin kuitenkin vajailla ottelupareilla läpi.
– Jalkapallo on jotakin onnellista. Et pysty juhlistamaan sitä, kun ihmiset eivät ole kunnossa. Tämä on järjetöntä. Kukaan ei halunnut pelata. Me emme kuitenkaan päätä siitä. Jalkapallon olisi pitänyt pysähtyä viime viikonloppuna, Real Madridin päävalmentaja Ancelotti kommentoi lehdistölle.
Ancelottin mielestä jalkapallon pitäisi olla tällä hetkellä Espanjassa toissijainen asia. Päätösvalta ei ole kuitenkaan seurojen käsissä.
– Kaikki ovat jalkapallon ympärillä olleet varsin samaa mieltä asiasta. Me emme kuitenkaan tee päätöksiä. Meidän päätösvalta on nolla. Jokainen valmentajista halusi keskeyttää pelit. Jotkut pelasivat, toiset eivät.
– Tämä on ollut traaginen viikko ja me olemme kaikki surullisia. Me elämme hyvin lähellä Valenciaa ja muita kaupunkeja, joihin tämä on vaikuttanut. Ne päätökset ovat korkeammissa asemissa olevilla.
Real Madrid kohtaa tiistaina Mestarien liigassa kotonaan AC Milanin. Ancelotti valmensi Serie A -seuraa vuosina 2001-2009 voittaen Serie A:n ja kahdesti Mestarien liigan.
Real Madrid -luotsi muistetaan myös pelaajana Milanista viiden kauden ajalta 1987-1992. Ottelulla on näin italialaiselle henkilökohtainen merkitys.
– Me olemme osana tätä maata ja tämä vaikuttaa meihin jokaiseen. Minulla ei ole mitään halua puhua nyt jalkapallosta. Huominen ottelu (Mestarien liigassa) on kuitenkin erityinen ja yritän puhua siitä mahdollisimman vähän, Ancelotti sanoi.
– Sinun ajatuksesi eivät ole nyt työssä. Tämä on ollut jotakin hirvittävää. Me valmistaudumme peliin normaalisti, koska me olemme ammattilaisia. Yritämme pelata ja voittaa. Sen tämä tietysti vaatii.
LUE MYÖS!
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Barca-hyökkääjä vastasi kriitikoille: ”Ympärilläni on aina melua”
- Atlético Madrid ja Diego Simeone tekivät harvinaisen rajun ratkaisun – Sevilla kiitti
- Ferran Torres ja Lamine Yamal kylvivät tuhoa Katalonian derbyssä
- Uskomaton ottelu La Ligassa! Hämmentävä oma maali ja loppuhetkien draamaa
- Alvaro Arbeloalta raju purkaus – haukkui La Ligan tuomaritoiminnan
- Painava puheenvuoro – Deco otti kantaa Barcelonan ongelmiin
- Real Madridin perjantainen suoritus jätti ilmaan kysymyksiä
- Huippuvalmentaja kiikarissa – Real Madrid kiinnostunut maailmanmestarista
- Tyly kuitti – Hansi Flick jyrähti Álvaro Arbeloan puheille
- AS: Juventus ja AC Milan Robert Lewandowskin perässä
- Atlético Madrid ja Diego Simeone tekivät harvinaisen rajun ratkaisun – Sevilla kiitti
- Cope: UEFA hyllyttää Barcelonan ja Atléticon välisen ottelun tuomarin
- Ferran Torres ja Lamine Yamal kylvivät tuhoa Katalonian derbyssä
- Real Madridille iso etu – Bayernin sensaatiolaituri ulkona kohtalon ottelusta
- Painava puheenvuoro – Deco otti kantaa Barcelonan ongelmiin
- Uskomaton ottelu La Ligassa! Hämmentävä oma maali ja loppuhetkien draamaa
- Huippuvalmentaja kiikarissa – Real Madrid kiinnostunut maailmanmestarista
- Diego Simeone Barcelonan valituksesta: ”Olemme tottuneet näihin Madridissa”
- Alvaro Arbeloalta raju purkaus – haukkui La Ligan tuomaritoiminnan
- Real Madrid kumosi espanjalaismedian väitteet