France Footballin päätoimittaja kommentoi Viníciuksen jäämistä toiseksi Ballon d’Orissa: ”Se vei pisteitä häneltä”

France Footballin päätoimittaja Vincent Garcia sanoo, että Real Madridin Vinícius Júnior kärsi Ballon d’Or -äänestyksessä joukkuekaveriensa menestyksestä.
Vinícius, 24, tuli Ballon d’Or -äänestyksessä toiseksi, vaikka oli monien papereissa ennakkosuosikki voittamaan maailman parhaan pelaajan palkinnon. Titteli meni Manchester Cityn keskikenttäpelaajalle Rodrille.
Real Madrid sai lehtitietojen mukaan kuulla äänestystuloksesta etukäteen, vaikka järjestäjät vakuuttivat loppuun asti, että tieto voittajista ei ollut voinut levitä.
Los Blancos päätti tuloksen takia protestoida gaalaa, eikä se lähettänyt yhtään edustajaansa paikan päälle. Real Madrid valittiin gaalassa viime kauden parhaaksi seuraksi ja Carlo Ancelotti parhaaksi valmentajaksi, mutta kukaan ei käynyt noutamassa heidän palkintojaan.
Garcian mukaan Vinícius kärsi todennäköisesti siitä, että myös monella muulla Real Madridin pelaajalla oli niin hyvä kausi. Äänestyksen kärkinelikossa kaikki muut olivat Madridin pelaajia, paitsi Rodri.
Äänestäminen toimi siten, että journalistit valitsivat 30 ehdokkaan joukosta kymmenen suosikkiaan, joille he antoivat pisteet katsomansa paremmuusjärjestyksen mukaan. Garcia arveli, että Vinícius olisi voinut saada enemmän ääniä, jos Jude Bellingham ja Daniel Carvajal eivät olisi olleet niin suosittuja valintoja.
– Vinícius kärsi tietenkin siitä, että Bellingham ja Carvajal olivat viiden kärjessä, koska matemaattisesti ajateltuna se vei pisteitä häneltä, kommentoi Garcia Forbesin mukaan.
– Se kertoo myös Real Madridin kaudesta, joka vei kolme tai neljä heidän pelaajaansa ehdokaslistalle, ja raatilaiset jakoivat päätöksensä heidän kesken, mikä hyödytti Rodria.
LUE MYÖS
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Hansi Flick hermostui Barcelonan joukkueelle – ”Tästä on puhuttava pelaajien kanssa”
- Santi Cazorla lähetti suoran viestin seurajohdolle: ”Odotamme vahvistuksia”
- Barcelonan maali puhuttaa – valmentaja ei voi ymmärtää: ”Kaikki näimme, mitä tapahtui”
- Kaksi punaista korttia avausjaksolla – tunteet kuumenivat Barcelonan kauden avausottelussa
- Marcus Rashford matkustaa Mallorcaan – pelioikeus silti täysi kysymysmerkki
- Barcelona saa uuden hankintansa tolppien väliin La Liga -avaukseen
- Barcelona vahvisti tärkeän jatkosopimuksen
- Barcelona myi oikeudet pelaajaan – kesän hankinnat saadaan nyt rekisteröityä?
- La Liga -kauden avausmaali nähty – karmea moka maalivahdilta
- La Liga alkaa tuntien kuluttua, pelaajia ei saada rekisteröityä – ”Sarjamme on naurunaihe”
- Barcelonan maali puhuttaa – valmentaja ei voi ymmärtää: ”Kaikki näimme, mitä tapahtui”
- Hansi Flick hermostui Barcelonan joukkueelle – ”Tästä on puhuttava pelaajien kanssa”
- Kaksi punaista korttia avausjaksolla – tunteet kuumenivat Barcelonan kauden avausottelussa
- Santi Cazorla lähetti suoran viestin seurajohdolle: ”Odotamme vahvistuksia”
- Barcelona myi oikeudet pelaajaan – kesän hankinnat saadaan nyt rekisteröityä?
- La Ligan kausiennakko 2025-26: Barcelona on ykkössuosikki mestariksi
- Marcus Rashford matkustaa Mallorcaan – pelioikeus silti täysi kysymysmerkki
- La Ligan kausiennakko 2025-26: Real Madrid lähtee altavastaajana mestaruustaisteluun
- Barcelona saa uuden hankintansa tolppien väliin La Liga -avaukseen
- La Liga alkaa tuntien kuluttua, pelaajia ei saada rekisteröityä – ”Sarjamme on naurunaihe”