Potkuista kulunut yli neljä vuotta – Barcelonan ex-valmentaja sai viimein hänelle kuuluvat rahat
Quique Setién valmensi Barcelonaa reilun puolen vuoden ajan vuonna 2020.
Setién siirtyi Barcelonan peräsimeen tammikuussa, kun seura antoi potkut Ernesto Valverdelle.
Setién allekirjoitti Barcelonan kanssa kahden ja puolen vuoden mittaisen sopimuksen, mutta sai potkut jo elokuussa 2020. Barcelona hävisi Mestarien liigassa Bayern Münchenille peräti 2-8, ja samalla päättyi Setiénin aikakausi Barcelonan peräsimessä.
Potkuista on kulunut jo reilut neljä vuotta. Marcan saamien tietojen mukaan Setién sai vasta tällä viikolla viimeisetkin erorahansa Barcelonalta. Setién valitti kaksi vuotta sitten julkisesti siitä, ettei Barcelona ollut maksanut hänelle kuuluvia erorahoja.
Barcelonan entinen puheenjohtaja Josep Maria Bartomeu ei aluksi suostunut maksamaan erorahoja vedoten siihen, ettei Setién saavuttanut hänelle asetettuja tavoitteita Barcelonan päävalmentajana. Setiénin ja hänen lakimiestensä mielestä se ei ole suinkaan peruste jättää erokorvauksia maksamatta. Lopulta osapuolet pääsivät sopuun siitä, että Barcelona maksaa erorahan kuudessa osassa.
LUE MYÖS
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista

- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista