MD: Barcelona esitti vaatimuksen Frenkie de Jongille – joko pelaa kipujen kanssa tai menee leikkaukseen

Frenkie de Jong on kärsinyt nilkkavammasta jo lähes puolen vuoden ajan.
De Jong loukkasi nilkkaansa maaliskuun alussa. Keskikenttäpelaaja oli noin kuukauden sivussa pelikentiltä, mutta palasi puolikuntoisena Barcelonan vahvuuteen huhtikuussa. De Jong pelasi Mestarien liigan puolivälierissä ja El Clásicossa, mutta sittemmin de Jongia ei ole nähty pelikentillä. De Jong ehti olla pelikunnossa muutaman viikon ajan ennen kuin kivut estivät pelaamisen.
De Jongin nilkkaa ei ole edelleenkään leikattu ja kuntoutuminen sujuu selvästi odotettua hitaammin. Hollantilainen ei ole pelannut minuuttiakaan alkukaudella.
Mundo Deportivon mukaan Barcelona on antanut de Jongille kaksi vaihtoehtoa. Joko De Jong palaa kipujen kanssa kentälle syyskuun maajoukkuetauon jälkeen tai pelaajan nilkka leikataan. Lehden mukaan de Jong ei haluaisi pelata ennen kuin nilkka on pelikunnossa. Barcelona on sen sijaan toivonut de Jongin yrittävän pelaamista kipujen kanssa.
Jos de Jongin nilkka leikataan, palaisi keskikenttäpelaaja joukkueen vahvuuteen lähtökohtaisesti vuodenvaihteen jälkeen.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- AS: Brasilia haluaa palkata Carlo Ancelottin maajoukkueensa uudeksi päävalmentajakseen – odottaa pikaista vastausta
- Kylian Mbappé kärsii nilkkavammasta
- Relevo: Carlo Ancelotti menetti Real Madridin pelaajien luottamuksen
- Sky: Carlo Ancelotti jättämässä Real Madridin päävalmentajan paikan kesken kauden
- Carlo Ancelotti nöyrtyi: ”Arsenal ansaitsi sen”
- Real Madrid putosi Mestarien liigasta
- Barcelona palaamassa Camp Noulle syyskuussa
- Relevo: Antoine Griezmannin tulevaisuus selvillä – jää Atléticoon
- El Clásicon ajankohta julkaistu
- Jude Bellinghamilta varoitus ennen Real Madridin ratkaisuottelua – pukukopissa toistunut yksi sana

- Barcelona hävisi, mutta meni jatkoon – näin kommentoi Hansi Flick
- Relevo: Antoine Griezmannin tulevaisuus selvillä – jää Atléticoon
- Kylian Mbappé kärsii nilkkavammasta