Dani Olmo osasi odottaa rekisteröintiongelmia: ”Tilanne ei ollut helppo”

Dani Olmo siirtyi kesällä RB Leipzigistä Barcelonaan noin 55 miljoonalla eurolla.
Espanjan kanssa Euroopan mestaruutta juhlinut Olmo on Barcelonan oma kasvatti. Hyökkäävä keskikenttäpelaaja jätti Barcelonan junioriakatemian 16-vuotiaana siirryttyään Dinamo Zagrebiin. Kymmenen vuotta myöhemmin Olmo palasi Barcelonan paitaan.
Mundo Deportivo haastatteli Olmoa, joka kertoi, miten siirto Barcelonaan lopulta toteutui.
– EM-kisojen aikana olin luottavainen siirron suhteen. Myöhemmin kaikki tapahtui lopulta todella nopeasti. Neuvottelut alkoivat ja 4-5 päivän jälkeen matkustin jo Barcelonaan. Olen todella onnellinen siirrostani. Paluu Barcelonaan oli minulle päivänselvä ratkaisu huomattuani, miten kiinnostuneita he olivat minusta. Minulla oli muitakin vaihtoehtoja, mutta unelmani oli palata Barcelonaan. Vakuutuin siitä, millaista roolia Hansi Flick oli suunnitellut minulle. Pitää paikkansa, että Barcelona oli kiinnostunut minusta aiempinakin vuosina, muttei koskaan niin paljon kuin tänä kesänä.
Barcelona ei kyennyt aluksi rekisteröimään Olmoa joukkueeseensa, sillä seuran palkkakatto oli täynnä. Olmo ei pelannut kahdessa ensimmäisessä ottelussa, mutta kertoi osanneensa odottaa sitä.
– Luotin täysin seuraan ja siihen, että ongelma ratkaistaisiin. On selvää, ettei tilanne ollut helppo, koska olin valmis pelaamaan, mutta toisaalta olin rauhallinen, koska tiesin, että tällainen tilanne voi olla edessä.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Jude Bellingham leikkaukseen – poissaoloaika selvillä
- Atlético edelleen kiinnostunut Atalanta-tähdestä
- Atlético hankki maailmanmestarin
- Virallista: Lucas Bergström tuo La Ligaan suomalaisväriä
- Lamine Yamalin juhlissa esiintynyt lyhytkasvuinen latasi suorat sanat kohusta: ”Hän haluaa pilata meidän muiden asiat”
- Lähde: Pikkuhuuhkajien tähti siirtymässä La Ligaan
- Barcelonan hylkiö vaihtaa seuraa – siirtosumma nolla euroa?
- Luka Modricin ensi kauden seura selvillä
- Real Madrid täräytti ison pelaajakaupan
- Valioliiga-seuran omistajat ostivat Espanyolin – yli 100 miljoonan euron kauppa

- Virallista: Barcelona hankki ruotsalaislahjakkuuden