Barcelonan Dani Olmo: ”Tämä oli minulle unelmadebyytti”

Barcelonan keskikenttäpelaaja Dani Olmo pelasi tiistaina unohtumattoman debyytin, kun hän iski voittomaalin 2-1-vierasvoitossa Rayo Vallecanoa vastaan La Ligassa.
Olmo, 26, edusti Barcelonaa jo nuorempana, mutta hän ei vielä tuolloin päässyt esiintymään edustusjoukkueen kanssa.
Espanjan maajoukkuepelaaja kasvoi arvoa ensin Dinamo Zagrebissa ja sitten RB Leipzigissa, josta Barcelona hankki hänet tänä kesänä 55 miljoonalla eurolla.
– Olen todella onnellinen, todella onnellinen pelistä ja voitosta. Tämä oli minulle unelmadebyytti, sanoi Olmo ESPN:lle.
– Oli tietysti unelmani tulla takaisin. Minulla ei ollut epäilyksiä, kun Barcelona koputti ovelleni. Olen siis todella onnellinen, että olen täällä.
Olmo joutui seuraamaan Barcelonan kaksi ensimmäistä sarjaottelua penkiltä, koska taloushuolien kanssa painiva Blaugrana ei kyennyt rekisteröimään häntä liigajoukkueeseensa. Asia ratkesi kuitenkin tiistaina, kun Barcelona käytti porsaanreikää La Ligan säännöissä.
– Olin varma, että seura hoitaa sen (rekisteröinnin). Valmistauduin fyysisesti siihen, kun minulla oli mahdollisuus aloittaa pelaaminen, ja olin valmis, sanoi Olmo.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Kylian Mbappén upea maali pelasti Real Madridin – Xabi Alonsolta vaatimus PSG-välierään