Saksa on kaadettu – Espanja etenee välieriin EM-kisoissa
Espanja voitti perjantaina Saksan 2-1 ja eteni miesten EM-kisojen välieriin.
La Roja sai avausjaksolla luotua muutaman tontin rangaistusalueen tuntumaan, mutta vedot eivät tuottaneet suurta päänvaivaa Saksan maalivahdille Manuel Neuerille.
Tauolle mentäessä Espanjalle oli kirjattu kahdeksan maalintekoyritystä ja Saksalle kolme.
Toista jaksoa oli takana reilut viisi minuuttia, kun Espanja siirtyi johtoon. Lamine Yamal tarjoili pallon Dani Olmolle, joka syöksyi rangaistusalueelle ja laukoi suoraan syötöstä alakulmaan.
Varsinaista peliaikaa oli jäljellä vain pari minuuttia, kun Saksa tuli tasoihin. Joshua Kimmich pudotti Maximilian Mittelstädtin keskityksen takaviistoon ja Florian Wirtz pyssytti pallon verkkoon maalin edustalta.
Jatkoaika veteli jo viimeisiään, kun Espanja iski voittomaalin 119. minuutilla. Olmon keskitys tavoitti Mikel Merinon, joka puski pallon vastustamattomasti sisään.
Espanjan Dani Carvajal sai vielä pelin lopussa punaisen kortin, kun hän kaatoi Jamal Musialan ja otti toisen varoituksensa.
Espanja saa välierissä vastaansa Porrtugalin tai Ranskan, jotka kohtaavat vielä perjantaina kello 22.00 alkavassa ottelussa.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Lisätietoja Barcelonan maalivahdin loukkaantumisesta – huippuottelu saattaa jäädä väliin
- Mestarien liigan puolivälieriin espanjalaisten jättikohtaaminen – myös Real Madridille superpari
- Murskajaiset Mestarien liigassa – Barcelona höykytti Newcastlea
- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja

- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Murskajaiset Mestarien liigassa – Barcelona höykytti Newcastlea
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä