Lehti: Näin Espanja rikkoo Saksan lakia peluuttaessaan Lamine Yamalia

Espanjalla on riski saada sakot peluuttaessaan Lamine Yamalia miesten EM-kisojen iltaotteluissa. BILD:in mukaan Saksan nuorisoa suojaava laki kieltää alaikäisten urheilijoiden ammatin harjoittamisen kello 23 jälkeen paikallista aikaa.
16-vuotias Yamal on kisojen ainoa alle 18-vuotias pelaaja. BILD kertoo Espanjan voivan saada korkeimmillaan 30 000 euron sakot nuorukaisen peluuttamisesta.
Vaikka ottelut päättyvät kello 23, laki sisältää myös mediaesiintymiset ja suihkussakäynnit pelin jälkeen.
FC Barcelonaa edustava Yamal on pelannut avauksessa Espanjan kahdessa ensimmäisessä lohko-ottelussa Kroatiaa ja Italiaa vastaan. Näistä viime viikon torstain Italia-ottelu oli iltapeli. Viranomaiset eivät ole kuitenkaan toistaiseksi lähestyneet vastaavista tapauksista urheilukentillä.
Espanja on napannut ensimmäisestä kahdesta ottelustaan täydet kuusi pistettä. Lohkovoiton varmistaneelta La Rojalta voidaan odottaa kierrätystä kokoonpanossa lohkon päätösottelussa Albaniaa vastaan.
Espanjan ja Albanian välinen ottelu alkaa tänään kello 22:00. Yamal on mahdollisesti lepuutuksessa panoksettomassa pelissä.
LUE MYÖS!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Kylian Mbappén upea maali pelasti Real Madridin – Xabi Alonsolta vaatimus PSG-välierään