Álvaro Moratalta suorat sanat tulevaisuudestaan: ”Oletan, etten ole Atléticon ykkösprioriteetti”
Álvaro Morata jättänee Atléticon kesän siirtoikkunassa.
Atlético etsii itselleen uutta ykköskärkeä ja on jo päässyt Artem Dovbykin kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksen henkilökohtaisista ehdoista. Atléticon on määrä aktivoida Dovbykin Girona-sopimuksessa oleva 40 miljoonan euron ulosostopykälä.
El Larguero haastatteli EM-kisoihin valmistuvaa Morataa, joka otti kantaa tilanteeseensa Atléticossa.
– Oletan, että se, mitä mediassa kerrotaan liittyy siihen, mitä seuran sisällä puhutaan. En ole puhunut Atléticon kanssa. Jos näen mediassa, että Atlético haluaa hankkia kahdeksan uutta hyökkääjää, oletan, etten ole seuran ykkösprioriteetti. En voi jäädä Atléticoon, jos en pääse pelaamaan ja jos en ole ykkösprioriteetti.
Morataa ei haittaa se, ettei hän vielä tiedä, missä pelaa ensi kaudella.
– Minulle on samantekevää, ettei tulevaisuuteni ole vielä selvillä. Tämä on ensimmäinen kerta, kun se on minulle ihan samantekevää. Olen puhunut mahdollisuuksistani agenttini ja perheeni kanssa, mutta se on minulle ihan sama. Kokemukseni perusteella tiedän, että mikä tahansa tällainen asia voi viedä fokukseni pois, Morata viittasi EM-kisoihin.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Atlético jysäytti yllätyksen – Barcelona kaatui dramaattisesti
- Real Betisin unelma välieräpaikasta elää – ratkaisu siirtyi ensi viikkoon
- Ex-pelaajalta raju avautuminen Viníciuksesta: ”Hän on kamala”
- Ronaldon pitkäaikainen joukkuekaveri paljastaa: ”Messi oli kovempi”
- Marca: Álvaro Arbeloa on menettänyt luottamuksensa Real Madridin avainpelaajaan
- Kohuvideo leviää – Real-faneilta törkyhuutoja ennen Bayern-ottelua
- Atléticon pomo tulistui toimittajalle siirtohuhusta: ”Voitko taata, että olet elossa vuoden lopussa?”
- Barcelonan keskikenttämies veti johtopäätöksen: kuuntelee nyt muiden seurojen tarjouksia
- Álvaro Arbeloa tyytymätön Bayern-ottelun tuomaritoimintaan: ”En voi käsittää”
- Real-tähdet ylistivät Manuel Neueria tappion jälkeen – ”Kohtasimme legendan”
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”
- Tuomarikomitea: Barcelonan ja Atléticon välisessä ottelussa tehtiin selvä tuomarivirhe
- Álvaro Arbeloa kertoi miksi Real Madrid hävisi Bayernille
- Vinícius avautui nyt Xabi Alonsosta: ”Emme olleet samalla sivulla”
- Álvaro Arbeloa tyytymätön Bayern-ottelun tuomaritoimintaan: ”En voi käsittää”
- Real-tähdet ylistivät Manuel Neueria tappion jälkeen – ”Kohtasimme legendan”
- Tyhmyydestä rangaistaan? Fifa harkitsee sanktiota Espanjalle
- Barcelonan keskikenttämies veti johtopäätöksen: kuuntelee nyt muiden seurojen tarjouksia
- Real Madrid ajautui ahtaalle Mestarien liigassa