Casemiron siirto sai Carlo Ancelottin kyyneliin – ”En ole kertonut tätä kenellekään”

Real Madridin entinen keskikenttäpelaaja Casemiro sanoo, että päävalmentaja Carlo Ancelotti itki, kun hän sai kuulla brassipelaajan lähdöstä.
Casemiro, 32, edusti Madridia yhdeksän vuotta, kunnes siirtyi toissa kesänä Manchester Unitediin yli 70 miljoonan euron kaupassa.
Hän voitti Los Blancosissa yli kymmenen pokaalia ja pelasi Ancelottin alaisuudessa kaikkiaan 75 ottelua.
– En ole kertonut tätä kenellekään aiemmin. Epäilin siirtoani Manchesteriin vain kerran. Muistan, että oli perjantai-iltapäivä ja se [siirto Unitediin] oli allekirjoitustani vaille valmis, muisteli Casemiro El Chiringuitolle.
– Kävin puhumassa Ancelottin kanssa. Menin hänen toimistoonsa, ja hän tiesi jo. Avasin oven, ja kun käännyin häntä kohti, Ancelotti itki. Sanoin hänelle: ”Et sinä voi itkeä. Kuka tahansa muu kuin sinä.”
– Hän sanoi minulle: ”Case, en tiedä, miksi itken, mutta pidän sinusta kovasti enkä halua, että lähdet.”
– Se oli se hetki, jolloin [epäilin siirtoa Unitediin]. Tajusin, kuinka monet ihmiset rakastivat minua siellä. Mutta olin jo antanut sanani, ja sanani on tärkeämpi kuin mikään muu.
LUE MYÖS!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Nico Williams antoi rukkaset suurseurojen kosiskelulle – Bayern-pomo ihmeissään: ”En ymmärrä, mitä Nico haluaa”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa