MD: Jatkosopimusneuvottelut käynnissä – Barcelona huolestunut nuorukaisen pienestä ulosostopykälästä
Barcelona ja Pau Cubarsí neuvottelevat jatkosopimuksesta, kertoo Mundo Deportivo.
Katalonialaislehden saamien tietojen mukaan Cubarsí haluaa jatkaa uraansa Barcelonassa.
17-vuotiaan topparin nykyisessä sopimuksessa on alle kymmenen miljoonan euron ulosostopykälä. Se on huolestuttanut Barcelonaa, sillä nuorukainen on noussut ryminällä edustusjoukkueeseen ja jopa Espanjan A-maajoukkueeseen asti.
Cubarsí on aloittanut tammikuun alun jälkeen vain yhden sarjaottelun penkiltä.
Barcelonan ei kuitenkaan kannata olla huolissaan, sillä molempien osapuolten tavoite on päästä pian yhteisymmärrykseen jatkosopimuksesta. Mundo Deportivon mukaan on mahdollista, että yhteisymmärrys syntyy ennen kauden päättymistä.
Cubarsí on alaikäinen, joten hän ei voi tehdä pitkää sopimusta.
Sen vuoksi Barcelonan idea on tarjota topparilleen nyt jatkosopimusta nostetun ulosostopykälän kera ja vuodenvaihteessa tehdä hänelle uusi viisivuotinen jatkosopimus, kun Cubarsí täysi-ikäistyy.
LUE MYÖS
- Kylian Mbappé kosiskelee äänestäjiä: tällä kertaa Afrikasta
- Kova tilasto: Atlético ottanut Diego Simeonen aikakaudella enemmän pisteitä Real Madridilta kuin Barcelona
- Positiivisia uutisia Barcelonasta – Frenkie de Jong palasi harjoituskentälle
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Nyt jysähti! Real Madrid vaatii jälleen potkuja La Ligan puheenjohtajalle
- Kylian Mbappé hävitystä derbystä: ”Askel taaksepäin”
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Javier Tebas suuttui Real Madridin tiedotteesta – latasi takaisin täydeltä laidalta
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Nyt jysähti! Real Madrid vaatii jälleen potkuja La Ligan puheenjohtajalle
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Kylian Mbappé hävitystä derbystä: ”Askel taaksepäin”
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä