João Félix haluaa jatkaa Barcelonassa: ”Se ei riipu yksin minusta”
Barcelonan hyökkääjä João Félix haluaa jatkaa uraansa Kataloniassa, mutta sanoo, ettei se ole yksin hänestä kiinni.
Félix, 24, pelaa Barcelonassa lainalla Atlético Madridista, jolla on pitkä sopimus hänen kanssaan. Atléti maksoi portugalilaistaiturista aikanaan lähes 130 miljoonaa euroa Benficalle, joten halvalla Colchoneros ei häntä päästä.
Lehtitietojen mukaan Barcelona on kiinnostunut pitämään Félixin riveissään, mutta vain jos siirto on sen kannalta taloudellisesti järkevä. Käytännössä se tarkoittanee toista lainapestiä tai siedettävää siirtosummaa, mutta Atlétilla saattaa olla muita ajatuksia.
Félix kertoi Jijantesin haastattelussa, että hänen oli luovuttava ”asioista”, jotta hänen lainasiirtonsa Barcelonaan saatiin toteutettua.
– Minä ja perheeni olemme todella onnellisia täällä, mutta se ei riipu yksin minusta.
Viime aikoina Félix on jäänyt vähemmälle vastuulle kuin alkukaudesta, mutta hän ei ota aiheesta suurta stressiä.
– Haluaisin pelata enemmän, mutta kilpailu on kivaa. Se ei häiritse minua, kun ihmiset sanovat, että olen epäjohdonmukainen pelaaja. Olen päättänyt, etten anna muiden puheiden enää haitata minua.
LUE MYÖS!
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Betis – Sevillan valtias jahtaa kunniaa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Sociedad – rima korkealla
- Toimittajat hiljensivät huhut – superlupaus jää Real Madridiin
- Barcelona teki lisää tilaa palkkakattoonsa – Ronald Araújo lähti
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Athletic – ei enää putoamistaistoon
- Lähteet: Barcelonan Roony Bardghjilla paha loukkaantuminen
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa

- Lehti: Atlético Madrid hakee isoa siirtoa Ranskasta – nyt neuvotellaan siirtosummasta
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Athletic – ei enää putoamistaistoon
- José Mourinho ei säästellyt: ”Hän on meille tärkeä pelaaja, mutta …”
- Lähteet: Barcelonan Roony Bardghjilla paha loukkaantuminen