Kolme Barcelonan pelaajaa Saudi-Arabian kiikarissa
Barcelona saattaa saada tulevana kesänä useammastakin pelaajastaan tarjouksia Saudi-Arabian liigasta, kertoo Mundo Deportivo.
Hyökkääjät Robert Lewandowski ja Raphinha sekä maalivahti Marc-André ter Stegen ovat herättäneet kiinnostusta Lähi-idässä. Kyseinen kolmikko on siitä vaikea kohde, että kukin on todella tyytyväinen Barcelonassa.
Lewandowski, 35, on ollut viime vuodesta saakka Saudi-Arabian kiikarissa. Hänen sopimuksensa Barcelonan kanssa on voimassa kesään 2026 saakka ja hän on yksi joukkueen eniten tienaavista pelaajista. Puolalaistähti on juuri ryhtynyt rakennuttamaan perheelleen isoa taloa Barcelonaan, joten hän oletettavasti näkee tulevaisuutensa Kataloniassa.
Raphinhan, 27, nimi on pyörinyt siirtohuhuissa pitkään, mutta pelaaja on tiettävästi halukas taistelemaan pelipaikastaan. Ei ole mikään salaisuus, että Raphinhalla olisi ottajia myös Englannissa, eikä Barcelona pistäisi vastaan isolle tarjoukselle. Brassilaituri on kuitenkin jo kerran hylännyt Saudi-Arabiasta tarjouksen, joka olisi taannut hänelle 20 miljoonan euron vuosiliksan.
Ter Stegenin, 31, potentiaalinen siirto Saudi-Arabiaan on ollut puheenaihe viime päivinä. Uutisoimme aiemmin Relevon tietojen pohjalta, että saksalaistorjuja on saanut tarjouksen Al-Ittihadilta.
Barcelona on toiminut ter Stegenin kotina pian kymmenen vuotta, ja hän on täysin sopeutunut Kataloniaan. Nykyään hän on myös yksi joukkueen kapteeneista.
Ter Stegenin ja Lewandowskin tilanteet eroavat Raphinhasta siinä mielessä, että heidän jälleenmyyntiarvonsa laskee heidän ikänsä puolesta nopeammin kuin brassilaiturilla, ja Barcelona tietää sen.
Toisin sanoen ter Stegen tai Lewandowski tuskin vaihtavat enää Euroopassa seuraa isoa siirtokorvausta vastaan, mutta Saudi-Arabiasta sellainen voisi olla saatavilla. Barcelona on luultavasti valmis kuuntelemaan tarjouksia lähes jokaisesta pelaajastaan, mutta on eri asia, haluavatko he lähteä seurasta.
LUE MYÖS!
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt meni tunteisiin: toimittaja toivoi, että Atlético Madridin kaudelta sammutettaisiin valot
- Kylian Mbappé on nyt todellisessa vaarassa menettää maalikuninkuutensa
- Kylian Mbappé ei harjoitellut, kun Real Madrid valmistautui Bayern-otteluun
- Barca-hyökkääjä vastasi kriitikoille: ”Ympärilläni on aina melua”
- Atlético Madrid ja Diego Simeone tekivät harvinaisen rajun ratkaisun – Sevilla kiitti
- Ferran Torres ja Lamine Yamal kylvivät tuhoa Katalonian derbyssä
- Uskomaton ottelu La Ligassa! Hämmentävä oma maali ja loppuhetkien draamaa
- Alvaro Arbeloalta raju purkaus – haukkui La Ligan tuomaritoiminnan
- Painava puheenvuoro – Deco otti kantaa Barcelonan ongelmiin
- Real Madridin perjantainen suoritus jätti ilmaan kysymyksiä
- Kylian Mbappé on nyt todellisessa vaarassa menettää maalikuninkuutensa
- Nyt meni tunteisiin: toimittaja toivoi, että Atlético Madridin kaudelta sammutettaisiin valot
- Kylian Mbappé ei harjoitellut, kun Real Madrid valmistautui Bayern-otteluun
- Atlético Madrid ja Diego Simeone tekivät harvinaisen rajun ratkaisun – Sevilla kiitti
- Ferran Torres ja Lamine Yamal kylvivät tuhoa Katalonian derbyssä
- Painava puheenvuoro – Deco otti kantaa Barcelonan ongelmiin
- Barca-hyökkääjä vastasi kriitikoille: ”Ympärilläni on aina melua”
- Uskomaton ottelu La Ligassa! Hämmentävä oma maali ja loppuhetkien draamaa
- Diego Simeone Barcelonan valituksesta: ”Olemme tottuneet näihin Madridissa”
- Huippuvalmentaja kiikarissa – Real Madrid kiinnostunut maailmanmestarista