Barcelona riisti raiskauksesta tuomitulta Dani Alvesilta merkittävän arvonimen
FC Barcelona on ottanut Dani Alvesilta pois tittelin seuran legendana, kertoo Sport. Brasilian entinen maajoukkuepuolustaja tuomittiin Barcelonan tuomioistuimessa neljän vuoden ja kuuden kuukauden mittaiseen vankeusrangaistukseen joulukuun 22. päivänä viime vuonna.
Alvesin asianajaja Inés Guardiola on ilmoittanut jalkapalloilijan leirin aikovan valittaa tuomiosta. Brasilialainen vangittiin jo tammikuussa 2023 ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä ennen oikeudenkäyntiä.
Alves raiskasi 23-vuotiaan naisen yökerhossa vieraillessaan Barcelonassa joulukuussa 2022. Hän oli ennen tuomiotaan 13 kuukauden ajan määräaikaisessa vankeudessa.
Alves joutui tuomionsa lisäksi maksamaan uhrilleen 150 000 euroa korvauksia ja kattamaan hänen oikeudenkäyntikulut.
Alves, 40, pelasi urallaan kahdeksan- ja puolen vuoden ajan Barcelonassa kahden eri pestin aikana. Laitapuolustaja esiintyi yhteensä 408 ottelussa voittaen kolmesti Mestarien liigan, kuudesti La Ligan ja neljästi Copa del Reyn.
Legendan arvonimi on annettu katalonialaisseuran perustamisen jälkeen 102 Blaugranan paitaa kantaneelle pelaajalle. Jordi Alba, Sergio Busquets ja Gerard Piqué ovat liittyneet viimeisimpänä listalle.
LUE MYÖS!
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista

- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista