Athletic: Carlo Ancelotti tarjosi Luka Modricille paikkaa valmennusryhmässään

Luka Modricin nykyinen sopimus Real Madridin kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen.
Madridilaismediassa kerrottiin aiemmin helmikuussa, että Modric jättää Real Madridin kesällä. Real Madrid on valmistautunut jo viikkojen ajan siihen, ettei Modric jatka uraansa seurassa.
Modric, 38, on jäänyt kuluvalla kaudella pienelle vastuulle Carlo Ancelottin alaisuudessa.
Relevon mukaan Modric kokee, ettei Real Madrid ole pitänyt lupauksiaan.
Modric allekirjoitti viime kesänä yksivuotisen jatkosopimuksen Real Madridin kanssa, ja tuolloin konkarille ilmoitettiin, ettei hänen roolinsa tulisi muuttumaan. Peliaika on kuitenkin pudonnut valtavasti, eikä Modric ole enää avauskokoonpanon pelaaja Real Madridissa.
Athleticin saamien tietojen mukaan Ancelotti on tarjonnut Modricille mahdollisuutta liittyä ensi kaudeksi hänen valmennusryhmäänsä, jos keskikenttäpelaaja lopettaa uransa tähän kauteen.
Modric oli kiitollinen saamastaan tarjouksesta, mutta on ainakin alustavasti kieltäytynyt siitä. Athleticin mukaan Modric haluaa jatkaa pelaajauransa kuluvan kauden jälkeen, mutta aikoo silti harkita myöhemmin Ancelottin tarjousta uudelleen.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Ennakkopaketti Copan finaaliin Barcelona-Real Madrid: Mistä näet pelin, arvioidut avauskokoonpanot ja kommentit
- Barcelona oli kiinnostunut Real Madridin entisestä maalivahdista: ”Näin sen hienona mahdollisuutena”
- Real Madrid ilmoitti päätöksensä cup-finaalista kohuillan päätteeksi – ”Jalkapallon arvoja tulee vaalia”
- Real Madrid esitti härskin vaatimuksen ennen cupin Clásico-finaalia – Espanjan jalkapalloliitolta jyrkkä vastaus: ”Me emme tanssi kenenkään seuran pillin mukaan”
- Barcelona-pelaaja varoittaa nuoria tupakoinnista – ”Älkää tehkö niin kuin minä tein”
- Marc-André ter Stegen palaa – Barcelona julkisti Copa del Reyn finaalin kokoonpanon
- Real Madridin veteraanipuolustaja lähenee paluuta – tähtäimessä seurajoukkueiden MM-turnaus
- Barcelonalle jäämässä hylkiön kanssa luu käteen
- Atlético Madrid ottanut yhteyttä Tottenhamiin – kiinnostunut kahdesta pelaajasta
- Carlo Ancelotti hermostui Endrickin tempusta: ”Tämä ei ole mitään teatteria!”
- Real Madrid esitti härskin vaatimuksen ennen cupin Clásico-finaalia – Espanjan jalkapalloliitolta jyrkkä vastaus: ”Me emme tanssi kenenkään seuran pillin mukaan”
- Real Madrid ilmoitti päätöksensä cup-finaalista kohuillan päätteeksi – ”Jalkapallon arvoja tulee vaalia”
- Carlo Ancelotti hermostui Endrickin tempusta: ”Tämä ei ole mitään teatteria!”
- Marc-André ter Stegen palaa – Barcelona julkisti Copa del Reyn finaalin kokoonpanon
- Barcelonalle jäämässä hylkiön kanssa luu käteen
- Barcelona-pelaaja varoittaa nuoria tupakoinnista – ”Älkää tehkö niin kuin minä tein”
- Real Madridin keskikenttäpelaajan kausi ohi
- Barcelona oli kiinnostunut Real Madridin entisestä maalivahdista: ”Näin sen hienona mahdollisuutena”
- Ennakkopaketti Copan finaaliin Barcelona-Real Madrid: Mistä näet pelin, arvioidut avauskokoonpanot ja kommentit
- Sport: Barcelona-legenda sai valmennuspestin neljän vuoden tauon jälkeen