Getafe-pomo: Mason Greenwood ei ole palaamassa kesällä Manchester Unitediin: ”Meille aukeaa tilaisuus”
Mason Greenwood siirtyi elo-syyskuun vaihteessa Manchester Unitedista lainalle Getafeen.
Getafe hankki samalla osan Greenwoodin pelaajaoikeuksista. Hyökkääjä pelaa hienoa kautta Espanjan kentillä. Kaikki kilpailut mukaan luettuna 20 otteluun on syntynyt kuusi maalia ja neljä maalisyöttöä.
Greenwoodin lainasopimus Getafen kanssa kattaa kuluvan kauden. Getafen puheenjohtaja Ángel Torres käväisi AS:n haastattelussa ja puhui englantilaishyökkääjän tilanteesta, ja siitä, miten siirto toteutui.
– Analysoimme ja arvioimme tilannetta. Sitten teimme päätöksen. Pääsimme yhteisymmärrykseen Manchester Unitedin ja Greenwoodin kanssa siitä, että kunnioitamme ja suojelemme pelaajaa. Heti ensimmäisenä vuokrasimme Greenwoodia varten omakotitalon, jotta hän voisi tulla tänne asumaan perheensä kanssa. Manchester United ja Greenwood kiittivät meitä siitä.
Greenwood on herättänyt kiinnostusta Espanjassa. AS:n mukaan ainakin Atlético ja Barcelona tarkkailevat Greenwoodia. Torresin mukaan Greenwood ei ole lähtökohtaisesti palaamassa Manchester Unitediin.
– Vaikuttaa siltä, että idea on se, ettei Greenwood palaa Manchester Unitediin, ja siinä meille aukeaa tilaisuus. Mekin olemme kiinnostuneita ja lisäksi omistamme osan hänen oikeuksistaan. Jos jotkut seurat ovat kiinnostuneita ja hankkivat loput pelaajaoikeuksista, ei meillä ole juurikaan mitään tehtävissä.
LUE MYÖS
- Virallista: Luottopelaaja teki jatkosopimuksen Barcelonan kanssa
- Sport: Toppari ei palaa Barcelonaan Ronald Araújon tilanteesta huolimatta
- Emmanuel Petit kertoi miksei Barcelona voita Mestarien liigaa
- Iso yllätys jysähti Copa del Reyn ottelussa
- Camp Nousta uutta tietoa
- Trent Alexander-Arnold loukkaantui taas – viikkokausia sivussa pelikentiltä
- Real Madridin jättänyt Luka Modric: ”Kun lähdet sieltä, suunta on alaspäin”
- Gaizka Mendieta: Xabi Alonso ei saa Real Madridia pelaamaan haluamallaan tavalla
- Urheilujohtaja: Barcelona ei tarvitse uusia pelaajia tammikuussa
- Kylian Mbappén mieletön vire jatkuu – Real Madrid haki helpot pisteet San Mamésilta

- Barcelonan urheilujohtaja antoi lausunnon Marcus Rashfordin tulevaisuudesta
- Urheilujohtaja: Barcelona ei tarvitse uusia pelaajia tammikuussa
- Barcelonalle iso voitto Atléticosta – peräti neljä pelaajaa loukkaantui
- Kylian Mbappén mieletön vire jatkuu – Real Madrid haki helpot pisteet San Mamésilta
- Barcelonan avainpelaaja loukkasi olkapäänsä – poissaoloaika selvillä