Atlético pudotti Real Madridin Copasta kuuden maalin trillerissä
Atlético ja Real Madrid iskivät torstai-iltana yhteen Copan yksiosaisessa neljännesvälieräottelussa Metropolitanolla.
Atlético voitti jatko-otteluun edenneen kamppailun 4-2, ja eteni puolivälieriin. Real Madrid putosi Copasta.
Kauden kolmannen derbyn avausjakso oli tasainen. Kummatkin kykenivät luomaan muutaman laadukkaan maalipaikan. Samu Lino siirsi Atléticon johtoon viitisen minuuttia ennen taukoa. Lino iski takatolpalta ottelun avausmaalin.
Real Madrid nousi tasoihin juuri ennen taukoa. Jan Oblak ohjasi pallon vahingossa omaan maaliin epäonnistuttuaan vastaantulossaan keskitykseen. Tauolle mentiin 1-1-lukemissa.
Atlético nappasi johtoaseman itselleen toistamiseen onnekkaasti toisen jakson alussa. Pallo kimposi Real Madridin pelaajien kautta maalin edessä kärkkyneelle Álvaro Moratalle, eikä madridilaiskärki erehtynyt. Morata viimeisteli kauden 18. maalinsa.
Atlético johti ottelua aina 82. minuutille saakka, kunnes vaihdosta kentälle tullut Joselu puski Real Madridin tasoihin niin ikään maalin edustalta. Kamppailu eteni siten jatko-otteluun. Real Madrid iski varsinaisella peliajalla pallon kahdesti Atléticon ylärimaan.
Viime viikolla Atléticon seurahistorian parhaaksi maalintekijäksi noussut Antoine Griezmann iski ottelun voittomaalin 100. minuutilla. Griezmann nousi laidaltaan, ohitti pallon menettäneen Viníciuksen ja tälläsi pelivälineen pienestä kulmasta maalin kattoon. 3-2. Vielä jatko-ottelun loppuhetkillä Atléticon oma kasvatti Rodrigo Riquelme viimeisteli loppulukemat 4-2:een.
LUE MYÖS: Barcelona sai taistella tosissaan Copan jatkopaikasta alasarjaseuran kanssa
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Real Madrid ajautui ahtaalle Mestarien liigassa
- Tyhmyydestä rangaistaan? Fifa harkitsee sanktiota Espanjalle
- João Cancelolta vahva vihje jatkostaan: ”Tiedän, mitä haluan ensi kaudelta”
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle
- Manchester Cityn supertähti jättää seuran – Sky: Barcelona perässä
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”
- Karut luvut ennen puolivälieräparia – Real Madrid on müncheniläisten kryptoniittia
- Barcelona yrittää hankkia kaksi tähtipelaajaa – aikoo ensin myydä nämä kaksi
- Vinícius Júnior ylistää Lamine Yamalia – ”Taistelu rasismia vastaan on tärkeää”
- Yllätystulos La Ligassa – näin kävi maanantaina
- Väite Kataloniasta: Barcelona haluaa tämän pelaajan ensi kaudeksi
- Barcelona yrittää hankkia kaksi tähtipelaajaa – aikoo ensin myydä nämä kaksi
- Vinícius avautui nyt Xabi Alonsosta: ”Emme olleet samalla sivulla”
- L’Équipe: Real Madrid valmis myymään pelaajansa kesällä
- Sport: Barcelona-pelaaja sai jättitarjouksen Saudi-Arabiasta
- Yllätystulos La Ligassa – näin kävi maanantaina
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle
- Karut luvut ennen puolivälieräparia – Real Madrid on müncheniläisten kryptoniittia
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”
- Robert Lewandowski nousi seuralegendan rinnalle – seuraavana tähtäimessä Patrick Kluivert