La Ligan suurseuroihin ja varsinkin Eurooppa-liigan kestomenestyjiin lukeutuva Sevilla pelaa suorastaan surkeaa kautta. 

Sevilla hävisi perjantai-iltana kotikentällään Alavésille 2-3. Alavés iski voittomaalin lisäajalla.

Sevilla on parhaillaan 17. sijalla La Ligassa. Putoamisviivan huonompi puoli on vain pisteen päässä. Sevilla on kerännyt 20 ottelusta vaivaiset 16 pistettä ja taistelee tosissaan putoamista vastaan.

Relevon saamien tietojen mukaan Sevillan seurajohto haluaisi päästä tammikuun aikana eroon useista joukkueen pelaajista. Seurajohto kokee, että tietyt korkeapalkkaiset pelaajat eivät ole sitoutuneita joukkueeseen.

Kyseiset pelaajat eivät halua kuitenkaan vaihtaa maisemaa korkean palkkansa vuoksi. Relevon mukaan nimeltä mainitsemattomat pelaajat suostuisivat siirtoon vain siinä tapauksessa, jos uudessa seurassa maksettaisiin vähintään yhtä hyvää palkkaa.

Myös Sevillan kannattajat ovat ottaneet muutaman heikosti pelanneen konkarin silmätikukseen. Perjantaina kannattajat vihelsivät niin Ivan Rakiticille kuin Sergio Ramosillekin.