Atlético Madrid kärkkyy kahta Barcelonan konkaria – kummankin sopimus päättymässä
Atlético Madrid tarkkailee laitapuolustaja Marcos Alonson ja keskikenttäpelaaja Sergi Roberton tilanteita Barcelonassa, kertoo Diario Sport.
Kummankin pelaajan sopimus päättyy tämän kauden jälkeen ja Barcelona on taipumassa siihen, että se päästää kummankin menemään.
Alonso, 32, siirtyi Barcelonaan viime vuonna jätettyään Chelseaan. Hän sai debyyttikaudellaan mukavasti minuutteja, mutta kuluvalla sesongilla vastuu on jäänyt vähiin, osittain myös loukkaantumisten takia.
Atléti oli kiinnostunut Alonsosta jo viime kesänä. Alonso on halukas siirtymään peliajan perässä muualle, ja hänellä olisi ottajia myös Valioliigassa.
Roberto, 31, on Barcelonan virallinen kapteeni, mutta hän on jäänyt siitä huolimatta pieneen rooliin.
Alonsoon verrattuna Roberton tilanne on siinä mielessä erilainen, että hän haluaisi jatkaa Barcelonassa, vaikka se vaatisi palkanalennuksen. Roberto on jo valmiiksi yksi Barcelonan pienipalkkaisimmista pelaajista suostuttuaan isoihin leikkauksiin seuran talousvaikeuksien takia.
Barcelonan päävalmentaja Xavi pitäisi mielellään Roberton ryhmässään. Roberto ei olisi tulevaisuudessakaan iso kuluerä seuralle, mutta urheilujohto saattaa silti päästää hänet menemään.
Blaugrana ilmoittaa päätöksistään Alonsolle ja Robertolle ensi kuussa, jotta heillä olisi runsaasti aikaa pohtia vaihtoehtojaan ensi kaudeksi. Roberto on huhuissa yhdistetty myös Internazionaleen ja Inter Miamiin.
LUE MYÖS:
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Espanja ja Pikkuhuuhkajat isossa ottelussa – tässä ovat avauskokoonpanot
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- AS: Espanjan pelaajalta hieno ele – lahjoitti miljoona euroa liiton työntekijöille
- Deco: ”Julián Álvarez on unohdettu”
- Sky: Saksalaisjätti Barcelonan tähtipelaajan perässä
- Tässä on Espanjan otteluohjelma Kansojen liigassa
- Rodri kertoi miksi valitsi Real Madridin sijaan Barcelonan

- Lamine Yamal maailman parhaasta pelaajasta: ”Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, montako maalia joku tekee”