AS: Raphaël Varane haluaa palata Real Madridiin
Raphaël Varane on halukas palaamaan Real Madridiin tammikuun siirtoikkunassa, kertoo AS.
Madridilaislehti uutisoi perjantaina siitä, että Carlo Ancelotti on näyttänyt vihreää valoa Varanen mahdolliselle paluulle ja haluaisi topparin takaisin Real Madridiin.
Lehden lauantaisen uutisen mukaan myös Varane on valmis palaamaan entiseen seuraansa.
Varane on jäänyt kuluvalla kaudella pieneen rooliin Erik ten Hagin alaisuudessa Manchester Unitedissa.
Lisäksi topparin nykyinen sopimus Manchester Unitedin kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen, mutta siinä on optio ensi kaudesta – jota ei ole ainakaan toistaiseksi käytetty.
Varanen siirtosumma jäisi sopimustilanteen vuoksi hyvin pieneksi. Real Madrid myi Varanen Manchester Unitediin noin 40 miljoonalla eurolla kesällä 2021.
Real Madrid on päättänyt hankkia uuden topparin tammikuussa. Antonio Rüdiger on parhaillaan joukkueen ainoa pelikelpoinen keskuspuolustaja.
LUE MYÖS:
- Lamine Yamal tarvitsi vain kaksi minuuttia Wembleyllä – Espanja kaatoi Englannin
- Kylian Mbappén poissaolon pituus selvisi – sattumaako?
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Espanja ja Pikkuhuuhkajat isossa ottelussa – tässä ovat avauskokoonpanot
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- AS: Espanjan pelaajalta hieno ele – lahjoitti miljoona euroa liiton työntekijöille
- Kylian Mbappén poissaolon pituus selvisi – sattumaako?
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Lamine Yamal tarvitsi vain kaksi minuuttia Wembleyllä – Espanja kaatoi Englannin
- Sky: Saksalaisjätti Barcelonan tähtipelaajan perässä
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- Deco: ”Julián Álvarez on unohdettu”
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa